Näytetään tekstit, joissa on tunniste siiri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. marraskuuta 2018
taikan ja mörkön päivä
Olisi korkea aika palata jonkinlaiseen uutiskantaan ja herätä horroksesta päivittämään nettisivuja! Uutisia on kesän ja jo pitkälle edenneen syksyn ajalta kertynyt, joten aloitetaan palaamalla eiliseen.
Isänpäivää vietettiin kovin koiramaisissa merkeissä. Taika ja Ari edustivat käyttöpuolella koko kauden kokeessa ja itse olin Mörkön kanssa näyttely-ympyröissä. Aivan jättipottiin ei kumpikaan koira ylettynyt, mutta molemmat suoriutuivat kunnialla hommistaan.
Taikalle AJOK-2 palkinto sulalta maalta koko kauden kokeesta, pisteitä 64,88. Tulosta onkin kyllä odoteltu ja nyt odotus palkittiin. Taika on väläytellyt taitojaan pitkin aikaa, mutta vauhti on ollut tämän koiran suurin ongelma. On kuitenkin muistettava, että toiset tarvitsevat aikaa enempi kuin toiset. Tällä koiralla on todennäköisesti parhaat vuodet vielä tulossa, joten uudella innolla eteenpäin!
Mörkö-poika esiintyi Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä erinomaisesti ja sai myös SA:n (sertifikaatin arvoinen). Paras uros- kehässä sijoitukset menivät kuitenkin vanhemmille kolleille. Nuoren herran asiallinen käytös kehässä ja näyttelypaikalla olivat kuitenkin ehkä reissun suurin palkinto. Vannoutuneelle nartun omistajalle on palkinto sinänsä, että on onnistunut kasvattamaan suht yhteiskuntakelpoisen uroksen, joka ei räyhää eikä uhoa noinkin tiiviissä olosuhteissa - eikä kuitenkaan ole arka. Kasvatustyön tavoitteiden tulisi olla muutakin kuin näyttely- ja koetuloksia, vaikka niillä toki suuri arvo jalostustyössä onkin. Mutta siis Mörkö JUN ERI1 SA ja tuomarina Pekka Teini.
Myöhästynyttä Isänpäivää isikoirille ja ihmisisillekin!
Pysykäähän kuulolla.
- maria
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Onnistumisia ja pettymyksiä
Kausi alkaa kääntyä lopuilleen kun tätä kirjoitellaan. Metsässä on käyty kaikki vapaapäivät ja illat ja joskus yötkin, ja käytävä se onkin kun tarhassa majailee viisi ajokoiranarttua ikäjakaumalla 10-0,5 vuotta. On tullut hyviä ajoja ja vähemmän hyviä. Saalistakin on saatu painottuen pienpetopuolelle, lopuilleen 30 supparia, pari kettua ja mäyrää ja pari jänistä.
Martta sai jonkun tulehduksen kurkkuunsa supikoirien kanssa teutaroidessaan ja välillä uiden niitten perästä haukkuen, siihenpä sitten antibiootti-kuuri ja maha sekaisin. Koira oli syömättä viisi päivää Kettu-kilvan puolitoista viikkoa ja vielä vielä sitä edeltävänä iltanakin. Luulenpa, että tämä saattoi olla osatekijänä tämän vuotisen K-kilvan huonoon menestykseen. Lauantaina Martta haki kyllä kettua ihan normaalisti mutta törmäsi hirveen ja ajoi itsensä sulkuun asti kun emme älynneet mennä heti asiaa tarkastamaan. Hirveä koira ei ollut ajanut kun viimeeksi hurjana pentuaikana. Sunnuntaina ei kettua sitten löytynyt.
Kettukapinassa Kankaanpäässä kävimme sitten näyttämässä, että vielä se kettu kulkee. Molempina päivinä kaksi kettua liikkeelle. Tulokset, lauantaina 86,75 p ja sunnuntaina 93,00 p. Sijoitus viides. Sunnuntain ketut menivät molemmat vilkasliikenteiselle tielle heikkojäisen joen yli, onneksi saatiin Martta kiinni ennenkuin olisi käynyt huonosti.
Martasta tuli samalla tähtivalio!
Taika on iso-siskonsa Myrtin kanssa parastaikaa Virossa näyttelyssä. Eipä hassummin reissu mennyt, lauantaina Myrtille EH ja Taikalle Sertti ja ROP, sunnuntaina sitten osat vaihtuivat Myrtille Sertti ja ROP ja Taikalle ERI ja SA. Meni vähän yli odotusten. Taika on tarkoitus vielä käyttää ajokokeissa ennen kauden loppua sen verran hyvin on ajot kulkeneet.
Ruska on väläytellyt komeilla kettuajoillaan. Tämä koirä ei ääntä pihistele ja tieajot kulkee! Haulla käy vähän kuumana, saa nähdä asettuuko myöhemmin.
Milla Makia, ikää puoli vuotta. Ei vielä syttynyt toisin kuin siskonsa Matami Mimmi. Jänikselle on muutama haukku annettu ja ketun yöjälkeä seurailtu. Lähtee ajamaan kun aika on kypsä.
Siiri on jo käytännössä eläkkeellä, mitä nyt pari kolme kertaa kuukaudessa käy jänistä siirtelemässä kotimaastossa. Vielä kulkee.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Suppareita Martalle ja jänisajoja Taikalle
Ketut on tänä syksynä joko tosi vähissä tai sitten Martta on innostunut enemmän supikoirista. Kettuajoja on tänä syksynä vain 6 kpl. ja yhtään ei saaliiksi saatu mutta suppareita on napsittu kymmenkunta ja yksi mäyrä.
Kapi ilmeisesti käynyt.
Eilen oli sitten komea kaurisajo, onneksi sain koiran melko nopeasti pois.
Taikaa on treenattu nyt kovasti, mutta ajot, jos on saanut ylös, ei ole olleet pituudella pilattuja. No eilen tuli kuitenkin puolitoista tuntinen hyvää ajoa, mutta yleensä ovat olleet puolen tunnin pätkiä. Taika on kovin ailahtelevainen haulla, välillä haku on puurtavaa ja koiraa ei meinaa saada millään pois metsästä ja välillä sitten taas ei.. Pitänee osa ainakin panna vielä nuoruuden piikkiin koirahan on vasta kaksi ja puoli vuotta.
Siiri on nyt saikulla vähän aikaa, jokunen viikko sitten nirhaantunut takavarvas ei vaan ota parantuakseen, Nirhautuma on onneksi varpaan päällä eikä haitta paljon metsässä, mutta tuntuu aukeavan aina kun enemmän juoksee.
Ruska on kunnostautunut ja ajanut jänistä todistetusti kaksi kertaa, muutamia minuutteja kerrallaan. Viimeinen ajo karkasi pennulta (ite vahingossa karkotin). Ruskan löydettyä jäljen oli kulunut jo kuusi minuuttia jäniksen lähdöstä mutta pentu ajoi otusta haukkuen läheiselle tielle asti. Tieltä lähtenyt jälkkin vielä löytyi mutta sitten ääntä ei enää tullut eikä jänistä enää uudelleen saatu liikkeelle. Videonkin ajosta otin mutta puhelimessa oli joku häikkä kun kuvaa ei näkynyt.
Kapi ilmeisesti käynyt.
Eilen oli sitten komea kaurisajo, onneksi sain koiran melko nopeasti pois.
| Tässä tämänpäiväinen |
| Ja tässä viime viikonloppuinen |
| Taikan ajoa 24.10,2015 |
Ruska on kunnostautunut ja ajanut jänistä todistetusti kaksi kertaa, muutamia minuutteja kerrallaan. Viimeinen ajo karkasi pennulta (ite vahingossa karkotin). Ruskan löydettyä jäljen oli kulunut jo kuusi minuuttia jäniksen lähdöstä mutta pentu ajoi otusta haukkuen läheiselle tielle asti. Tieltä lähtenyt jälkkin vielä löytyi mutta sitten ääntä ei enää tullut eikä jänistä enää uudelleen saatu liikkeelle. Videonkin ajosta otin mutta puhelimessa oli joku häikkä kun kuvaa ei näkynyt.
maanantai 28. syyskuuta 2015
Muutamia kettuajoja, supeja, jänisajoja ja lintujen haukuntaa
Lieneekö puutteellista intoa vai mitä kun näitä päivityksiä tulee kirjoteltua kovin harvakseltaan. No metillä on käyty aina kun siihen mahdollisuus on, ja ajojakin on saatu, hyviä ja vähemmän hyviä, pitkiä ja pätkiä. Nyt jo voi sanoa, että kettukanta on selvästi huonompi kun viime vuonna ja metsäjäniskanta ehkä vähän viimevuotista parempi, ainakin poikajäniksiä on näkynyt ajossa usein.
Siirillä on muutama noin sadan minuutin ajo, eli ei mitään ihmeellistä sillä osastolla. Metsästysinto on sillä edelleen tosi hyvä ja kuntokin nousee kesän pentuhommien jälkeen ihan kivasti. Piirin kisat on parin viikon päästä ja sinne osallistutaan.
Martalla taas on ajanut jänistä, suppareita ja kettuja. Saaliina vasta 3 supia, kolme hyvää kettuajoakin on kuultu hyvien hakujen päätteksi. Vielä yksi ykkönen kokeessa ja Martta on kettuvalio, no eiköhän tuo tule.
Taika on vielä pahasti keskeneräinen, haut on joskus hyviä joskus huonoja ja ajot pätkiä, haussa koira on jälkitarkka ja ajossa vauhtia on aivan liikaa ja näin se pupu sitten häviää.
Ruska ei vielä ole jänistä ajanut, mutta ajaisi jos olisi tuoreet jäljet löytyneet. Aamulla Ruskaa ei ole vielä käytettykkään metsässä millon jäljet olisi tuoreita. Haukkuu tämä koira kyllä metsässä kovasti mutta kohde on vielä väärä, lintu! Pikkulintu, lehtokurppa, pyy, metso tai vaikka mikä räksä haukkua tulee. Ja hakee myös innokkaasti, lintua :)

| Martan kettuajo 27.9. Haukkulaskuri ei toiminut mutta ajo erottuu vauhdikkaampana etenemisenä |
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
torstai 7. toukokuuta 2015
Uutisia hätähousuille
Siiri se pitää meitä hättäisiä vaan jännityksessä, tänään 63 vrk. Maha kasvaa ja kasvaa (ympärysmitta 88 cm), melkein jo maata viistää ja selkälihakset on lujilla. Kaksi yötä koira on ollut sisällä meitä pitämässä hereillä, tykkää nääs köpötellä ala- ja yläkerran väliä, on muka joku hätä. Ite olen lomalla muutaman päivän, että ei haittaa pienet yövalvomiset.
Riistakamerassa oli monta kuvaa jäniksestä, toivottavasti tekee pentuja ison kasan nii olis sitte harjotusvastustajia syksyllä. Ja kettujaki on kylällä näkyny, Martalle :).
![]() | |||
| Köpöttelijä kuvassa |
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Siiri astutettu Latella
Edellisessä postauksessa on hieman väärää tietoa, Siiri ei viettänyt viikkoa Laten tarhassa vaan astutus tapahtui 5.3. ja kaikki kävi kuin elokuvissa. Kuukauden päästä pitäisi alkaa näkymään mitenkä kävi. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.
Kattelin eilen netistä Laten ajoa ja täytyy sanoa, että on komiata menoa, tykkäsin haukusta ja onhan nuo tuomaritkin tykänneet. Tämän pentueen koirat pitäisi syttyä nuorena Late kaksoisvalioksi reilu 2 vuotiaana ja vaikka Siirikin oli tosi varhaiskypsä niin ei se ole ollut toisesta päästä pois. Johtunee ainakin osaksi siitä että en polttanut koiraa liikaa nuorena (onneksi olin töissä..) vaikka hyvältä se sillon tuntuu kun pentu painaa kun vanha koira.
![]() | |||
| Late |
| Siiri |
perjantai 27. helmikuuta 2015
Siiri ♥ Late
Sutenööri on tehtävänsä tehnyt ja päätös tehty, Siiri viedään viikoksi Käsämälle Puistorinteen Laten tarhaan, yhdistelmän sukutaulu tässä. Late on nuori kaksoisvalio uros, hyvä haukkuinen ja tulosvarma koira. Yhdistelmä on vierassiitos, jos suomenajokoirasta voi enää näin sanoa koska kaikkien sukutaulusta löytyy loppujenlopuksi samat koirat. Pennuista odotan varhaiskypsiä, sopivan herkkiä, esteajotaitoisia ja metsästysintoisia koiria.
Pennuista on jo jokunen varaus, mutta vielä ennättää :).
Puh. 0505281790 Ari, s-posti ruunajoenkennel@gmail.com

maanantai 23. helmikuuta 2015
Pentusuunnitelmia
Siiri alkoi tänään tiputtelemaan ja se maailman paras suomenajokoira uros sille olis löydettävä. Vaan siinäpäs sitä haastetta onkin. Lähialueilta ei löyvy mieleistä ja toiselle puolelle Suomea en vie tällä kertaa. Tavoitteena olisi ajokoiraksi tunnistettavia otuksia mitkä sitten isoina koirina ajavat jänistä (kettuakin saa vähän ajaa) kiihkeästi ja sujuvasti kympin haukulla.
Todennäköisesti Marttakin tulee kiimaan lähiaikoina, sille on jo uros kateltu, tosin uros ja sen omistaja ei sitä vielä tiedä. Tästä pentueesta pitäisi tulla kovia kettu-/petokoiria, sitkeästi ja hieman herätellen kettua hakevia, sopivalla vauhdilla ja hyvällä haukulla ajavia, kompaktin kokoisia koiria.

maanantai 9. helmikuuta 2015
Kahen viikon koe
Tänään koeteltiin Martta pitkässä kettukokeessa. Eilen tein valmisteluja, linkosin mehtäteitä ja nakkelin ketuille namupaloja hangelle. Aamulla pakkasmittari näytti -19 astetta, no onneksi päivän mittaan lauhtui reilu kymmenen astetta. Ketun jälkiä oli runsaasti, oikeastaan liikaakin, niin että niitten "selvittely" oli hankalaa.
Martta laskettiin irti vähän ennen yhdeksää, haku meni kylätielle ja siitä juuri ennen koiran tuloa lingotulle metsätielle, tieltä poistumisjälki kuitenkin löytyi ja ajo alkoi. Hakua 6,5 km ja aikaa meni rapiat tunti. Ajoa kesti 84 minuuttia ja päättyi louheen.
Martta vietiin "varaketulle" lisähaulle. Hakua 30 minuuttia ja ajo päälle. Ajoa tuli vajaa tunti jonka jälkeen koira ajosta kiini. Epäviralliset pisteet 92p. Niin meni kun Stömssöössä!
Kettua ei lumi enää paljon upota mutta koira menee pohjia pitkin, kettu vetää siis helposti pitkät kaulat ja ajo ei enää ole kovin hohdokasta.
Nyt on tämän kauden kokeet käyty ja loppujen lopuksi erittäin hyvä kausi olikin. Jänispuolella Siirille piirinmestaruus kovalla ykkösellä ja lohkon paikka. Ensi vuonna mennään pirin kisaan siis ilman karsintaa puolustamaan mestaruutta.
Mutta Martta näytti mikä on koiriaan, neljä koetta ja kolme ykköstä! Pisteenä iin päällä kettukapinan lauantaipäivän voitto 96p. Mehtäkoiranakin Marsu toimii, kettuja ammuttu ajosta kymmenkunta tänä kautena ja yleensä olen passissa yksin.

![]() |
| Kinttuja raukoo |
lauantai 11. lokakuuta 2014
SIIRISTÄ PIIRINMESTARI 2014
Niinpä se napsahti kohilleen! Lievää parannusta karsintakokeesta tuli.
Ensimmäinen haku 8 minuuttia ja ajo 84 minuuttia, toinen haku oli pitkä rapiat kaksi tuntia, mutta ajo täysi 120 minuuttia, tulos 81.75 P. Matkaa gepsin mukaan noin 60 km kokeen aikana. Kahden viikon päästä Kangasniemelle Lohkon kisoihin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Vartilla jatkopaikka :)
Siirin piirin karsinta ei sujunut niinkun strömssössä. Yön ja aamun kestänyt vesisade ja navakka tuuli vei yöjäljen, eikä pupuja meinannut löytyä ei sitten millään. Ensimmäinen haku kesti karvan verran yli kaksi tuntia ja ajosta ei tullut sitten yhtikäs mitään, lähtö oli ihan napakka mutta liekkö ajettava ollut pieni jänis kun ei juossut kun vartin ja nekin samoja latujaan. Toinen haku kesti myös karvan yli kaksi tuntia eli ajo lähti yliajalla, puoli tuntia kuunneltiin ennenkuin saatiin Siiri kiinni, sillä hetkellä tie hukka. Mutta eipä mennyt hyvin kaikilla muillakaan: oli luopuneita ja tyhjiä hakuja ym. Sijoitus Siirille neljäs ja jatkopaikka, no joskus näin. Piirin kisat on parin viikon päästä Juvalla, nyt jäi kyllä parantamisen varaa!
Testasin tänään iltapäivällä vielä löytääkö se Siiri jänöjä vai ei, ensimmäinen haku 20 minuuttia ajo lähti noin puolen kilometrin päästä, ajettavana iso jänis, ajoa puoli tuntia ja loppuhukka pitkän tieajon päätteksi isomman tien laitaan. Toinenkin jänis löytyi, nyt ajettavana pieni jänis joka juoksi taas samoja pieniä lenkkejä (sama ollut ajossa aiemminkin) no ajoa kesti 50 minuuttia ja otin koiran hukalta pois. Nyt viikko huilia ja viikonloppuna jatketaan.
Martta sekä Taika ovat kehittyneet tämän syksyn aikana ihan mukavasti. Taikalla haku on vielä hakusessa mutta tänään haki napakasti, ensin toi pelkän jäniksen jalan näytille mutta vajaan puolentunnin jälkeen lähti ihan elävä jänis liikkeelle, ajoa noin puoli tuntia ja hukka tielle.
Martta on seka-ajuri kettu, supi ja jänis kelpaa todistetusti, todennäköisesti myös ilves. Aika ei tule tämän koiran kanssa metässä pitkäksi.

| Kuva riistakamerasta lähinurkilta |
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Treeniä treeniä treeniä
Kas kummaa kun sattu nuo kesälomat just alkamaan elokuun 20. jälkeen. Se tietää, että koirat saa taas kyytiä!
Aloitetaan vanhimmasta eli Siiristä (Rilla on jo eläkeläinen): Ensimmäisenä iltana ei löytänyt hyvästä yrityksestä huolimatta, seuraavana aamuna noin tunti hakua, ajoa 3 tuntia ja ajosta kiinni , mukaan mahtui yksi puolentunnin hukka ja muutama pienempi.
24.8. hakua parisen tuntia ja sen jälkeen suoraviivaista ajoa suoraan Martan harjoitusmaastoon ja pian sen jälkeen loppuhukka tielle, ajoa noin puoli tuntia, ajettava saattoi olla kettu.
27.8.hakua puolitoista tuntia, ajoa tunti jonka jälkeen koira kiinni. Ajettava oli pieni jänis. Otin muutaman videonpätkän kun tykkäsi esiintyä tämä jänis.
Martta irti 20.8. aamusta, haki noin 2 tuntia ja ajoi 20 minuuttia, tuona aikana pupu ennätti tehdä melkoiset syheröt pienelle alalle että siihen se ajo sitten loppui.
22.8. hakua taas pari tuntia ja ajoa 20 minuuttia ja loppuhukka tielle.
24.8. haki 10 minuuttia ja kiivasta ajoa saman verran, mysteeriksi jäi mikä tämä otus oli. Tunnin parin päästä tuli sitten Siirin ajo samaan maastoon jota yhdessä vähän matkaa jatkettiin. Kiinni otettaessa huomasin, että Martan kirsussa oli noin 4 cm haava, olisiko ollu piikkilanka tms. Huilia siis tälle koiralle.
Taikaa olen käyttänyt pieniä pätkiä aamusta ja illasta. Yksi noin puolen tunnin ajo on saatu, Taikan haukku on kyllä kivaa kuultavaa, se on kuuluva ja melko tiheä (tiheys n.100 max)sekä intohimoinen. Haku ei vielä ole niin määrätietoista kun se voisi olla. No koirahan on vasta vuosi ja risat.
Niinkun näkyy harjotusta vielä tarvitaan ainakin nuorimmaisille.
Yritetään päivittää tapahtumia vähän viimeaikaista innokkaammin, mm. näyttelyissä on käyty. Maria lupasi raapustella jotakin.

keskiviikko 21. elokuuta 2013
21.08.2013
Nyt Se on sitten alkanut
Siis luvallinen ajatuskausi. Eilen aamulla otin tarhasta Siirin joskus puolen seitsemän maissa, suuntasimme läheiseen maastoo josta jo naapurin rouva ajeli ajokkinsa kanssa pois, olin siis auttamattomasti myöhässä.. No eikun koira irti, noin tunnin haun jälkeen Siiri parkaisi, Jänis oli löytynyt! Ajoa kesti noin pari tuntia, ajoaikaa noin 90 min. kohtuu ajo kun ajettava oli paljon tiellä ja juoksi samoja uria.
Olin Siirin haun aikana käynyt tarhasta Martan jonka kanssa menimme noin 2 km:n päähän Siiristä, jonka ajoa kuuntelin mäen päältä. Martta haeskeli ajettavaa, ja kas kummaa ketun poika tuli omia aikojaan hakualueelle ja sitähän piti Martan pölläyttää muutama minuutti läheiseen luolastoon. Otin Martan kiinni noin tunnin jälkeen.
Tänään laskin aamusta Rillan suoraan tarhasta, eipä mennyt kauankaan kun jälki löytyi, arvelin, että supi tai kettu. Haukku oli aluksi harvaa, mutta tiheni jonkun ajan päästä ja päättyi louhoon jonne Rilla jäi haukkumaan. Menin katsomaan tätä kiinnostuksen kohdetta, mäyrähän se siellä kiven alta kurkisteli. Saalista siis tuli. Rilla ei vielä ollut valmis tulemaan kotia, vaan jatkoi jäljityksiään seuraavaan louhen jonne jäi taas haukkumaan. Minun piti käydä kirkolla renkaan vaihdossa, joten Rilla sai jäädä rähjäämään louholle. Kävin puoli kolmen aikaan hakemassa koiran pois, saalista emme sieltä saaneet koska luola oli aika hankala.
Rillan tuohutessa otin Martan tarhasta, jonka laskin noin kilometrin päähän Rillasta. Hakua noin tunti ja sitten löytyi. Lähtöparkaisu oli sitä luokkaa, että sukat pyörii jaloissa vieläkin. Ajettava oli kesällinen poikanen, juoksi suoraan tielle ja siitä takaisin lähtöpaikalle, ja se ajo oli siinä. Treeniä siis tarvitaan! Kotona huomasin, että Martta tiputteli, siis ei treeniä muutamaan viikkoon.

| Siirin ajo 20.8.-13. Kuva Ultrapoint. |

| Rillan jäljet 21.8.-13. Kuva ultrapoint. |
Rillan tuohutessa otin Martan tarhasta, jonka laskin noin kilometrin päähän Rillasta. Hakua noin tunti ja sitten löytyi. Lähtöparkaisu oli sitä luokkaa, että sukat pyörii jaloissa vieläkin. Ajettava oli kesällinen poikanen, juoksi suoraan tielle ja siitä takaisin lähtöpaikalle, ja se ajo oli siinä. Treeniä siis tarvitaan! Kotona huomasin, että Martta tiputteli, siis ei treeniä muutamaan viikkoon.
lauantai 10. elokuuta 2013
POJAT ON NIIN RILÄX
Voi näitä poikia! Ei paljon stressi paina, ainakin jos nukkuma-asennosta voi jotain päätellä. :)
Mukavaa lauantai iltaa!
- Maria
tiistai 6. elokuuta 2013
MYYDÄÄN
Vielä ennätät!
Lisätty kuvia pennuista myös PENTUJA- sivulle.
Metsästävään kotiin yksi uros ja yksi narttu pentu vapaana.
Syntyneet 18.6.2013, joten luovutus alkaen viikon 32 lopulla.
Yhteydenotot Arille puh. 050 528 1790
Lisätty kuvia pennuista myös PENTUJA- sivulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)