Näytetään tekstit, joissa on tunniste pennut-17. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pennut-17. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. maaliskuuta 2018

k-ryhmä 1 vuotta



Onnea Kielo, Kaneli, Karkki, Kirppu, Keksi Kusti, Kelmi, Kimi ja Kuningas!

Pentue yhdistelmästä Meripojan Maksi x Ruunajoen Kerttu.

Tämä porukka pääsi heti syksyllä tositoimiin ja ajojakin saatiin aikaiseksi. Kaatoja ennätti tulla niin jänis- kuin kettupuolella. Hyvin syttyneitä pentuja, jännällä odotellaan mitä tuleva näille tuo.

Onnittelut siis "mummolasta" koko pesueelle!

maria & ari


kuva Kertun kotialbumista

lauantai 6. tammikuuta 2018

poika tuli taloon



Ruunajoen Mörkö 26.12.2017

Niin siinä tosiaan sitten kävi, että laumamme on saanut urosvahvistuksen. Martan ja Viikkineva Vilkkaan heinäkuisista pennuista meille jäi Mörkö. Hänelle tuntui käyvän vähän kuin emälleen aikanaan - kukaan ei halunnut häntä. Narttupennuille olisi ollut kovasti kysyntää, mutta mitenkäs neljä prinssiä prinsessoiksi muutat. Markkinointia saatettiin vähän laiminlyödä ja kolmen kuukauden iässä pieni herra näytteli sellaisia merkkejä itsestään, että takaraivoon alkoi hiipiä ajatus omasta pennusta.



Mörkö on alusta asti tutkinut ympäristöään reippaasti. Välillä suorastaan hirvitti metsässä, kun tutkapantaa ei vielä pienen miehen kaulaan saanut ja tämä epeli kulki omia polkujaan milloin mihinkin. Ensimmäisen jänisajon Mörkö sai hieman yli 3-kuisena. Kettuakin päästiin pöllyyttämään heti neljän kuukauden kantturoissa - ensimmäiseen ajoon vähän jelpattiin, toiseen löysi jäljen jo aivan itse. 

Toiveet ovat tietysti korkealla, jospa tästä kettukoira kuoriutuisi. Ja jos vielä ulkonäköäkin vähän siunaantuisi. Geenit pitäisi ainakin olla kohdillaan, mutta arpapeliähän tämä on, tuuria ja onneakin tarvitaan. Ääntä tästä kaverista ainakin lähtee, kun vaan saadaan kettu eteen, niin kyllä siinä metsä raikaa.




Ja eihän meille ikinä pitänyt uroskoiraa tulla! Eikä itselleni varsinkaan... Opetellaan nyt sitten elämää pojan kanssa, katsotaan mitä tulevaisuus tuo. Ja toivotaan, että Mörkö täyttää jollain tapaa ne saappaat, jotka hänelle on nimen myötä annettu. Mörkö- nimi nimittäin juontaa juurensa kaverini jo edesmenneeseen suurisydämiseen sekarotuiseen, joka valloitti kaikki hurmaavalla luonteellaan. Hän oli reilu ja rehti ja teki mitä pyydettiin kieroilematta. Hän oli myös koirani Nerin paras kaveri.



Mörkö 12 vkoa

Pikkupentuna tämä suomenajokoiranalku näytti toistuvasti aivan Mörköltä istuessaan pentuaitauksessa tai leikkiessään veljiensä kanssa, kasvojen ilme oli sama. Koska nimeen liittyy vahvat muistot, tuntui pennun kutsuminen Mörköksi alkuun hieman oudolta ja varsinkin nyt kun pennusta tulikin oma.  Tulevaisuudelle on kuitenkin jo tavoitteita asetettu, joten niitä kohti kuljetaan ja opetellaan elämän kiemuroita.

maria xx




lauantai 30. syyskuuta 2017

kotia vailla


Huipputilaisuus! Kaksi urospentua etsii vielä omia pienpetojahdista innostuneita ihmisiä.

Pennut ovat syntyneet 19.7.2017.

Pentujen vanhemmat:
KVA-k MVA Viikkineva Vilkas
- erinomainen kylmän metsän hakija, eteen kelpaavat ketut ja supit
-näyttöä periyttämisestä on
x
KVA-k Tähtivalio-k KK-15 Ruunajoen Martta
- varhaiskypsä narttu, joka itse teki uravalintansa kettukoirana, saldona myös pari ilveskaatoa
- erinomainen varma hakija 


Pennut ovat rohkeita ja reippaita metsästyskoiranalkuja. 



Ruunajoen Mörkö


Ruunajoen Murska

Pentujen sukutaulu.

Toivomme pennun kehityksen mukaan koe- ja näyttelykäyntejä,
mutta ennen kaikkea aktiivisia metsästäviä koteja.

Soita ja kysy lisää pennuista tai vanhemmista!
Puh. 0505281790


Katso myös muut jutut pennuista:



torstai 31. elokuuta 2017

myydään petopentuja, osa 2


Pennut ovat nyt kuusiviikkoisia viikareita. Vauhtia, jänniä ja vähän vaarallisiakin tilanteita on päivät pullollaan - se on pennun elämää. Onneksi pahan paikan tullen on aina porukan tuki lähellä. Vaikka seuraavassa hetkessä velipoika onkin tooosi ärsyttävä... pienet tappelunnujakat kuuluvat nekin matkalle aikuisuuteen. Sen verran jämäköitä kavereita, ettei ihan pienistä hetkahdeta.

Tästä pentu kasvaamaan tulevaisuuden petojahtiin!



"Oon tässä ihan hiljaa ja huomaamattomasti, niin tuo mummeli ei huomaa."  tuumaa Murska.




Myrsky



Kaverilla on kiireitä eikä sillä ole ajatustakaan, että velipoika on porhaltamassa sen kimppuun.
Mörkö ja Myrsky



Marski ja Myrsky



Marski



"Tää on kohta entinen häkki!" 
Mörkö ja Marski



Murska kannon valtiaana.



Myrsky saapuu korvat hulmuten.



Murska



Mörkö se lähti marjaan.



"Huh, tätä ainasta auringon räkötystä..." miettii Marski.


Pentujen emä on Kettukuningatar-15 ja tähtivalio-k Ruunajoen Martta. Pienpedot itselleen valinnut, kovalla metsästysinnolla varastettu narttu. Martalle on kaadettu myös pari ilvestä.

Pentujen isä on Kva-k Mva Viikkineva Vilkas menestyksekkäästä kettusuvusta. Vilkas on hyväluonteinen uros, jolla erittäin hyvä kylmän metsän haku.

Pentujen sukutaulu.

Pennut luovutetaan 8-viikkoisina metsästäviin koteihin perheenjäseniksi.
Soita ja kysy lisää pennuista tai vanhemmista!
Puh. 0505281790


Katso myös muut jutut pennuista:



tiistai 29. elokuuta 2017

uudet ruunajokelaiset - pojilla nimet


Pienet herrat ovat virallisia koirakansalaisia. On sirutus ja eläinlääkärin tarkastus suoritettu, jokaiselle keksittiin nimi ja pennut ovat rekisterissä. Nimistä käytiin tälläkin kertaa pientä vääntöä, mutta omasta mielestä pienillä pojilla on nyt vahvat ja maskuliiniset nimet. Vapiskaa ketut!

Tässä he ovat - Ruunajoen Marski, Murska, Myrsky ja Mörkö.




Marski

Emänsä Martan tavoin viihtyy hieman enempi omissa oloissaan eikä pidä itsestään suurta meteliä. Mikään tossukka hän ei kuitenkaan ole eikä hänen ylitseen kävellä noin vain. Ääntä lähtee tarpeen vaatiessa.



Murska

Porukan pienin, mutta ei suinkaan vähäpätöisin.  Pitää puolensa pelottomasti. Tutkailee reippaasti ja omatoimisesti ympäristöään, kiertelee usein näkymättömiin pihapiirissä.
Oikein reipas kettukoiran alku.



Myrsky

Myrsky näytti heti silmänsä avattuaan, että hän aikoo olla porukan pomo. Metkut eivät ole siitä muuttuneet vaan pientä jäynää ja komennusta pidetään yllä tuon tuosta. Ehtii hän komennukseltaan tutkia myös pihamaata, joka laajenee koko ajan.



Mörkö

Katraan "valkoisin" pentu. Söpö ulkonäkö voi pettää, sillä Mörkö on osoittanut olevansa täpäkkä pakkaus. Hänen ruokakupilleen ei toisilla ole asiaa. Rohkea luonne, porukan seikkailija, aina ensimmäisenä kohtaamassa uusia asioita.


Katras vaikuttaa niin tasalaatuiselta, että on mahdoton löytää suuria eroavaisuuksia luonteissa tai käytöksestä. Reippaita, hyviä pentuja kaikki! 

Oletko kaveria vailla pienpetojahtiin? Soita ja kysy lisää, vielä pari pentua kotia vailla.
Ari puh. 0505281790

Katso myös muut jutut pennuista:






tiistai 22. elokuuta 2017

Martan pienet herrat




Haloo, me ollaan jo isoja poikia!


Martan pennut ovat jo viisi viikkoisia pojankoltiaisia, aika kulkee niin nopsaan. Päivät ovat pullollaan uusia asioita, outoja tuoksuja, erikoisia ääniä, vesisadetta ja paahtavaa aurinkoa - no, lähinnä sadetta. Maailmaan tutustutaan reippaasti tutkiskellen. Välillä nahistellaan keskenään kovastikin, tartutaan kaverin niskaan sääliä tuntematta terävin pikkuhampain, leluja ravistellaan kuin parempaakin saalista. Välillä aikuiset koirat muistuttavat elämän totuuksista ja tavoista, mutta ei sitä pienen koiran muisti kauan pysty muistamaan - onhan ookoo roikkua hampaineen tädin korvassa. Ruokakin näille pojille maistuu hyvin, vieläpä Martta antaa silloin tällöin maitoryypynkin. 



Pienet herrat ovat hurmanneet kaikki - paitsi ehkä isosisko-Makis ei ole aivan varma tunteistaan. Luonteet ja rakenne antavat merkkejä itsestään ja heistä odotetaan kovia kettuajureita, komeita heistä tulee tietysti. Oikein reippaita poikia nämä ovat. Lähipäivinä suoritetaan jännittävä matka eläinlääkärin tarkastukseen ja pojat sirutetaan, nimetkin tulisi keksiä.





Pennut ovat metkassa iässä. Tule katsomaan, vielä on pari pentua omistajaa vailla.

Pennut myydään metsästäviin koteihin perheenjäseniksi. Luovutus 12.9. alkaen.

Aiemmat jutut pennuista:



perjantai 28. heinäkuuta 2017

myydään petopentuja





Kaksi urospentua etsii kotia yhdistelmästä Viikkineva Vilkas x Ruunajoen Martta.
Pennut syntyneet 18.7.2017, luovutus 8 viikkoisina. 

Pennut myydään hyviin koteihin, metsästyskaveriksi ja perheenjäseniksi.
Toivomme pennuilta koe- sekä näyttelykäyntejä kunkin yksilön kehityksen mukaan.

Tiedustelut ja varaukset p. 0505281790 / Ari

Lisää kuvia Martan prinsseistä.






perjantai 21. heinäkuuta 2017

Martan prinssit





18.7.2017 syntyi suomenajokoiran pennut yhdistelmästä 
FI KVA-k FI MVA Viikkineva Vilkas 💗  FI KVA-k KK-15 Ruunajoen Martta




Päivällä Martta vielä vietti rauhallisena päiväänsä muun lauman kanssa tarhassa kuten mitä tahansa lämmintä kesäpäivää. Illansuussa odottava äiti käytiin kuitenkin sisälle valvovien silmien alle  - olihan kuitenkin 63:s vuorokausi tiineyttä menossa. Ajoitus oli juuri oikea.

Puoliyhdeltätoista ensimmäinen pienokainen putkahti maailmaan. Terhakka, lähes puolikiloinen kettukoiran alku. Synnytys sujui hyvin, emä oli rauhallinen ja muutaman tunnin kuluttua pentulaatikossa ynisi neljä pentusta, kaikki pieniä prinssejä. Mitä suloisia pikkuotuksia! 



Pikkuotuksia nämä eivät oikeastaan olleet sillä kaikkien syntymäpainot ylittävät 400 grammaa - kaksi suurinta yli 550! Kovasti pieniä prinsessoja toivottiin ja kätilö odotti niitä koko yön vielä syntyväksi. Aamusta alettiin kuitenkin olla jo sitä mieltä, että meillä on neljän pennun poikajoukkue tällä kertaa. Pääasia, että nämä neljä vaikuttivat voivan hyvin ja ovat vahvoja sekä eloisia pojankoltiaisia. Marttakin hoiteli niitä jo kaikessa rauhassa ja lepäili ylpeänä vauvoistaan.

Kätilökin oli jokseenkin uupunut yön jäljiltä. Silmät ristissä, pussukat silmien alla kuuntelin pentulaatikon äärellä sieltä kantautuvia suloisia ääniä, tyytyväisiä ynähdyksiä ja huokailuja, toisinaan hieman napakampia huudahduksia kun nisä tippui suusta. Martta hurisi matalasti jälkikasvulleen, viestitti varmaan, että äiti on tässä ja rakastaa. Usva alkoi väistyä auringon tieltä, hetken ne leikkivät valon ja varjojen leikkiä, puiden oksilla ja heinissä kimalsi öinen kaste. Olipahan yö ja aamu.


maria xx




sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kertun pennut - 3 viikkoa


Jos minulla olisi kaikki maailman aika, katselisin vain koiranpentuja.

Kirjoitin noin oman blogini puolelle ja kirjoitan sen tähänkin. Päivät kuluisivat leppoisasti pentulaatikon vieressä kylkeä käännellen pentujen tahtiin. Sitten syötäisiin, välillä nahisteltaisiin sisarusten kanssa ja kurkistettaisiin pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaan.

Eilen vierailtiin Kertun kotona rotinoilla pentuja ja Kerttuakin paijaamassa. Pentulaatikosta meitä katseli tasalaatuinen katras uteliaita ajokoiranalkuja sekä silminnähden lapsukaisistaan ylpeä Kerttu. 



Pieniin suihin on alkanut ilmaantumaan hampaita ja nenät ovat jo lähes mustia. Kovasti laatikossa myös taaperellaan ja ilmaistaan äänekkäästi, jos jokin asia ei miellytä. Kertulla on kuitenkin maitoa riittänyt ja vielä hermojakin imettämiseen, joten masut pullollaan olevista pienokaisista kuului nyt lähinnä tyytyväisiä ynähdyksiä. Perheen mäyräkoira sen sijaan huokaili hieman kateellisena koiraportin takana - hän kun olisi kovin innokas hoitotäti lapsukaisille.

Eipä mene kuin hujaus ja hoitotädillä tulee tukalat paikat, kun nämä yhdeksän pistävät ranttaliksi koiranpennun innolla ja uteliaisuudella.

- maria

ps. yhteystiedot ja pentuinfo kuvan alla. ;)



Vielä muutama pentu vapaana
Pennut myydään perheenjäseniksi metsästäviin koteihin.
Luovutus 13.5. alkaen, kun pennut 8-viikon ikäsiä. Hinta 600 € 
Tiedusteluja ja pentuvarauksia otetaan vastaan numerossa 0406618995 / Matti

Edelliset jutut ja kuvat Kertun pennuista:
Kertun pennut
Pentuja tuloillaan


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kertun pennut


Kertulle (Ruunajoen Tiuku FI38768/13) syntyi 19.3.2017 yhdeksän pikkuista.
Pentulaatikossa huimaa vauhtia kasvaa 4 urosta ja 5 narttua. 
Isänä pennuilla Meripojan Maksi FI37852/13.




Kerttu pentuineen asustaa omistajaperheensä luona Joutsenossa, missä pennut kasvavat lapsiin ja koiriin tottuen. Pennut myydään luonnollisesti sirutettuna, madotettuna, rekisteröityinä ja eläinlääkärin tarkastamina. Kasteessa pennut saavat Ruunajoen- kennelnimen.

Molemmat vanhemmat polveutuvat menestyneistä käyttökoirasuvuista ja ovat itsekin aloitelleet koeuraansa (Kerttu AJOK-2, Maksi AJOK-1). Molemmat ovat myös olleet varhaiskypsiä.

Pennut myydään perheenjäseniksi metsästäviin koteihin.
Luovutus 13.5. alkaen, kun pennut 8-viikon ikäsiä. Hinta 600 € 
Tiedusteluja ja pentuvarauksia otetaan vastaan numerossa 0406618995 / Matti