sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Suppareita Martalle ja jänisajoja Taikalle

Ketut on tänä syksynä joko tosi vähissä tai sitten Martta on innostunut enemmän supikoirista. Kettuajoja on tänä syksynä vain 6 kpl. ja yhtään ei saaliiksi saatu mutta suppareita on napsittu kymmenkunta ja yksi mäyrä.
Kapi ilmeisesti käynyt.
Eilen oli sitten komea kaurisajo, onneksi sain koiran melko nopeasti pois.
Tässä tämänpäiväinen
Ja tässä viime viikonloppuinen
Taikaa on treenattu nyt kovasti, mutta ajot, jos on saanut ylös, ei ole olleet pituudella pilattuja. No eilen tuli kuitenkin puolitoista tuntinen hyvää ajoa, mutta yleensä ovat olleet puolen tunnin pätkiä. Taika on kovin ailahtelevainen haulla, välillä haku on puurtavaa ja koiraa ei meinaa saada millään pois metsästä ja välillä sitten taas ei.. Pitänee osa ainakin panna vielä nuoruuden piikkiin koirahan on vasta kaksi ja puoli vuotta.
Taikan ajoa 24.10,2015

Siiri on nyt saikulla vähän aikaa, jokunen viikko sitten nirhaantunut takavarvas ei vaan ota parantuakseen, Nirhautuma on onneksi varpaan päällä eikä haitta paljon metsässä, mutta tuntuu aukeavan aina kun enemmän juoksee.
Ruska on kunnostautunut ja ajanut jänistä todistetusti kaksi kertaa, muutamia minuutteja kerrallaan. Viimeinen ajo karkasi pennulta (ite vahingossa karkotin). Ruskan löydettyä jäljen oli kulunut jo kuusi minuuttia jäniksen lähdöstä mutta pentu ajoi otusta haukkuen läheiselle tielle asti. Tieltä lähtenyt jälkkin vielä löytyi mutta sitten ääntä ei enää tullut eikä jänistä enää uudelleen saatu liikkeelle. Videonkin ajosta otin mutta puhelimessa oli joku häikkä kun kuvaa ei näkynyt.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Ruskan eka pätkä

Eilen 4. lokakuuta se tapahtui, JÄNISAJO JES! Vein Ruskan iltapäivällä alueella missä tiesin jäniksiä olevan, koiruli kierteli puskia ja antoi pikkulinnuille haukkusarjoja kunnes jänikseltä petti hermot ja se pinkaisi matalasta kuusipuskasta päivälenkille. Ruska ei nähnyt otusta mutta tuli noin minuutin jälkeen paikalle videolla nähtävin seurauksin.


Varovaista oli haukku ja lyhkäseksi jäi ajo, viisi minuuttia. Mutta kuparinen on puhkastu, tästä lähetään parantamaan.
Martalla oli aamulla puolen tunnin kettuajo joka päättyi ketun mentyä kiven alle, Taika haki ja haki noin 8 tuntia muttei löytänyt ajettavaa. Siiri huilasi tämän viikonlopun koska oli edellisviikon lauantaina satuttanut takajalan varvastaan. Viikon päästä startataan PM-kisoihin.