torstai 11. heinäkuuta 2019

uudet ruunajoen- koirat


Aika on taas rientänyt! Pennut ovat jo kuusiviikkoisia kakaroita, joille ensimmäinen lähestymistapa tuntuu olevan iloinen hännänheilutus ja hampaat. Mutta ovathan he silti ihania lutukoita, joiden seurassa saa ajan helposti kulumaan.

Martalle syntyi yksi uros pentu toukokuun lopulla sekä Taikalle kolme urosta ja kolme narttua. On ollut mielenkiintoista seurata, miten toistensa parhaat kaverit muuttuivat pentujen synnyttyä toistensa vihollisiksi, kunnes aika teki tehtävänsä ja pentuja alettiin hoitaa porukalla. Pentujen hoito- ja paimennustehtäviin on päässyt koko lauma - aina Mörköä myöten.

Tänään oli jännittävä päivä sillä pentupoppoo lastattiin autoon ja ajeltiin pentuetarkastukseen sekä sirutettavaksi. Kaikki pennut todettiin kelpo koiriksi - purennat oikein, hyvä turkki ja iho, normaalit sydänäänet, reipas käytös. Tunnistusmerkintä tarkoitti meille myös sitä, että nimien "arpominen" päättyisi ja homma olisi pentujen rekisteröintiä vailla valmis. Eli seuraa pentuesittely!




u. Ruunajoen Mahti Leijonamieli
(Helvetinkolun Romulus x Ruunajoen Martta)



n. Ruunajoen Taikapippuri
(Hila-Ajon Nalle x Ruunajoen Taika)



n. Ruunajoen Neiti Nalle



u. Ruunajoen Taikaviitta



n. Ruunajoen Taikapapu



u. Ruunajoen Karhuherrra



u. Ruunajoen Mesikämmen

Ihan hulvaton joukko! Jokainen on jo omanlaisensa yksilö, vaikka enimmäkseen porukassa touhutaankin. Yhtä ihmeellistä seurata joka kerta! Hetkittäin tuntuu, että haluaisi pitää jokaisen pennun itsellään, mutta ehkä sittenkin niistä on parin viikon päästä luovuttava.