keskiviikko 14. marraskuuta 2018

martta ja muru piirinkisoissa





Äiti ja tytär tänään Suur-Savon Ajokoiramiesten kettupuolen piirinmestaruuskisoissa toinen ja neljäs upeilla ykkösillä! Martalle paikka Lohkoon, Muru jäi harmillisesti parilla pisteellä ulkopuolelle.. Hieno ja historiallinen päivä silti - kaksi ruunajokelaista piirintasolla ja vielä aivan kärkikahinoissa.

Ruunajoen Martta (Tivakan Apollo x Ruunajoen Siiri) KEAJ-1 91,90 pistettä
Ruunajoen Matami Mimmi "Muru" , (Karika Takko) KEAJ-1 84,75 pistettä

Onnittelut Murun omistajalle Martille, upea nuori koira! 👏👏


maanantai 12. marraskuuta 2018

taikan ja mörkön päivä


Olisi korkea aika palata jonkinlaiseen uutiskantaan ja herätä horroksesta päivittämään nettisivuja! Uutisia on kesän ja jo pitkälle edenneen syksyn ajalta kertynyt, joten aloitetaan palaamalla eiliseen.

Isänpäivää vietettiin kovin koiramaisissa merkeissä. Taika ja Ari edustivat käyttöpuolella koko kauden kokeessa ja itse olin Mörkön kanssa näyttely-ympyröissä. Aivan jättipottiin ei kumpikaan koira ylettynyt, mutta molemmat suoriutuivat kunnialla hommistaan.



Taikalle AJOK-2 palkinto sulalta maalta koko kauden kokeesta, pisteitä 64,88. Tulosta onkin kyllä odoteltu ja nyt odotus palkittiin. Taika on väläytellyt taitojaan pitkin aikaa, mutta vauhti on ollut tämän koiran suurin ongelma. On kuitenkin muistettava, että toiset tarvitsevat aikaa enempi kuin toiset. Tällä koiralla on todennäköisesti parhaat vuodet vielä tulossa, joten uudella innolla eteenpäin!




Mörkö-poika esiintyi Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä erinomaisesti ja sai myös SA:n (sertifikaatin arvoinen). Paras uros- kehässä sijoitukset menivät kuitenkin vanhemmille kolleille. Nuoren herran asiallinen käytös kehässä ja näyttelypaikalla olivat kuitenkin ehkä reissun suurin palkinto. Vannoutuneelle nartun omistajalle on palkinto sinänsä, että on onnistunut kasvattamaan suht yhteiskuntakelpoisen uroksen, joka ei räyhää eikä uhoa noinkin tiiviissä olosuhteissa - eikä kuitenkaan ole arka. Kasvatustyön tavoitteiden tulisi olla muutakin kuin näyttely- ja koetuloksia, vaikka niillä toki suuri arvo jalostustyössä onkin. Mutta siis Mörkö JUN ERI1 SA ja tuomarina Pekka Teini.

Myöhästynyttä Isänpäivää isikoirille ja ihmisisillekin!

Pysykäähän kuulolla.

- maria

maanantai 9. huhtikuuta 2018

makikselle serti ja cacib


Saimaa Easter Dog Show 2018 - Ruunajoen Milla Makia (Karika Takko x Ruunajoen Martta)

KÄY ERI1 SA PN1 SERT CACIB VSP
tuomari: Matti Hautala


Hiihtotermein - meille sattui Imatran näyttelyyn se pöljä viikonloppu. Perjantaina Martasta muotovalio ja lauantain kansainvälisessä näyttelyssä pikkuinen Makis sai neljännessä näyttelyssään ensimmäisen sertinsä sekä koko kennelin ensimmäisen cacibin! Samalla Makis debytoi ensimmäistä kertaa käyttöluokassa ajettuaan helmikuussa sekä KEAJ-2 että KEAJ-1 tulokset.

Tuomarina lauantaina oli mainio Hautalan Matti, joka kukitettiin alla olevan kuvan ottamisen jälkeen eläkkeelle tuomaritehtävistä. Oli kunnia ottaa vastaan häneltä vielä tämä serti. Hän on ollut meille tykätty tuomari eikä vähiten siksi, että hän on jakanut omille ja kasvateillemme useita sertejä ja on valinnut koiriamme rotunsa parhaiksi/vastakkaisen sukupuolen parhaiksi useammin kuin kukaan muu.


tuomari: Matti Hautala
Rotunsa parhaat lauantaina
ROP SERT CACIB uros Koivukulman Ilo-Jeku
VSP SERT CACIB narttu Ruunajoen Milla Makia


Tätä kirjoittaessa ollaan taas palattu maan pinnalle ja vähän sen allekin. Jos pääsiäisen näyttelyreissut olivat yhtä juhlaa niin lauantain Kerimäen ryhmänäyttely meni täysin poskelleen. Olosuhteet olivat vähintäänkin sohjoiset. Eräs ystävä kuvasi näyttelyreissua kuviokellunnaksi... Ehkä kellunta ei sitten ole Makiksen laji, hihi. Koira ei ollut ollenkaan oma itsensä näyttelypaikalla ja se viesti kyllä kaikin tavoin, että se olisi mieluummin jossain muualla eikä esiintynyt ollenkaan. Muut narttumme ovat juoksussa, joten epäilen vahvasti myös Makiksen oireilleen lähestyviä juoksuja. Mikään muu järkevä selitys ei mahdu kaaliini, ollaanhan kuitenkin ehditty kiertää isoja sisänäyttelyitäkin, joissa ei ole ollut mitään ongelmia - päinvastoin tämä koira on yleensä ollut joukon ilopilleri tilanteessa kuin tilanteessa. Saatiinhan me sentään erittäin hyvä, vaikka olin vähällä jättää menemättä koko kehään.

Tästä kuitenkin jatketaan!


maria

martasta muotovalio


Saimaa Easter Dog Show 2018 - KVA-k KK-15 Ruunajoen Martta

KÄY ERI1 SA PN1 SERT VSP MVA
tuomari: Tapio Eerola



Pääsiäisenä useamman vuoden tavoite viimein saavutettiin ja Martalle saatiin Suomen muotovalion arvo. Martta esiintyi perjantaina kaikkien rotujen näyttelyssä ja Eerolan Tapio tuomaroi. Viimeiseen asti epäilin, että kolmas serti olisi meidän. Niin vaan kuitenkin kävi ja itku ja riemuhan siitä tietysti tuli. Niin monet kerrat kotiin oli lähdetty tyhjin käsin ja välillä jo epäilin koko tavoitteen realistisuutta.


Odottavan aika on pitkä, mutta siinä voi ottaa vaikka nokoset.




Martta sekä nuorimies Myllyjoensuun Viki.



Rotunsa parhaat perjantaina
ROP SERT uros Myllyjoensuun Viki om. Matti Mikkonen &
VSP SERT MVA narttu Ruunajoen Martta
(sekä vieläkin vähän epäuskoinen händleri monttu auki)

Nyt päättäväisyys ja sitkeys palkittiin. Ensimmäinen muotovalio kenneliin ja vielä itse kuskattuna - näyttelytouhut kun ovat meillä vielä aika lapsenkengissä ja tähän on ryhdytty "enempi tosissaan" vasta Martan syntymän jälkeen. Nyt keskitytään nuorisoon sekä kasvatteihin, Martta taitaa jäädä eläkkeelle näyttely-ympyröistä... ?


maria

maanantai 19. maaliskuuta 2018

k-ryhmä 1 vuotta



Onnea Kielo, Kaneli, Karkki, Kirppu, Keksi Kusti, Kelmi, Kimi ja Kuningas!

Pentue yhdistelmästä Meripojan Maksi x Ruunajoen Kerttu.

Tämä porukka pääsi heti syksyllä tositoimiin ja ajojakin saatiin aikaiseksi. Kaatoja ennätti tulla niin jänis- kuin kettupuolella. Hyvin syttyneitä pentuja, jännällä odotellaan mitä tuleva näille tuo.

Onnittelut siis "mummolasta" koko pesueelle!

maria & ari


kuva Kertun kotialbumista

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

#ruunajoen


Että oltaisiin muodissa ja nykyajassa mukana, voi meitä seurata myös Instagramissa. Tili on henkilökohtainen, mutta sisältö on pitkälti koirapainotteinen ja viime vuoden yhdeksän tykätyintä kuvaa olivatkin koirista yhtä lukuunottamatta. 

Seuraamalla #ruunajoen voit suodattaa pelkät koirajulkaisut, jos muu sisältö innosta. Kehottaisin kuitenkin seuraamaan ainakin instastoorejani (se värillinen rinkula profiilikuvan ympärillä), sillä ilmoitan siellä päivityksistä tällä sivustolla. Siellä vilahtelee myös muuta materiaalia mitä ei muualla ehkä tule julkaistua.

Toivottavasti "nähdään" siellä!


maria



sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

vuoden näyttelystartti


Vuoden näyttelystartti suoritettiin eilen Valkealassa. Johan tässä ehdittiin huilata monta päivää pupujen ja kettujen jahtaamiselta, joten oli aika lähteä liikkeelle. Heh. Autoon pakattiin äiti ja poika eli Martta ja Mörkö- joukkueella lähdettiin matkaan. Eikä siitä sitten ihan turha reissu tullutkaan, vaikkakin kalliiksi taitaa käydä sillä nuori herra päätti purkaa takakontin verhoilun. Taitaa Mörkön viikkorahat mennä tovin sisustan restaurointiin.


Martta KÄY ERI1 SA PN1 SERT ROP RYP3
tuomari: Auli Haapiainen-Liikanen

Martta onnistui viimein saamaan toisen sertinsä, ollaan siis askeleen lähempänä muotovalion arvoa. Jospa se viimeinen tupsahtaisi vähän nopsempaan, tämä koira kun ei varsinaisesti tunnu nauttivan näyttelyreissuista. Tai mene ja tiedä, hän kun on kovin omapäinen. Hän tervehtii ihmisiä jos siltä tuntuu, mutta toisaalta voi väistää omasta mielestään turhan innokkaat silittelijät. Hän voi myös päättää, ettei hän halua kulkea tiettyyn suuntaan tai jonkin paikan ohi kuten eilen. Koitappa siinä nyt väkisin pariakymmentakiloa itsepäisyyttä perässä vetää...

Kiitos hänen muuttuvalle mielialalleen, kehässä ei ollut ongelmia. Koska Martta oli myös rotunsa paras päästiin kirsikkana kakun päälle vielä ryhmäkehään, josta upeasti kolmas sija. Wau!



Mörkö debytoi näyttelyhommissa pentuluokassa. Nuorella herralla, 7 ja puoli kuukautta, oli paljon sanottavaa ja sen kuuli kyllä koko koiranäyttelyväki. Päät alkoivat kummasti kääntyillä kun astuttiin näyttelypaikkana toimivaan kasvihuoneeseen. Mörköooppera - sehän se oli.

Jos kehänlaidalla käytös ei ollut aivan kympin luokkaa niin kummasti juippi tsemppasi itse kehään. Saatiin oikein kiitosta siitä, kuinka hienosti hän esiintyi. Kärsivällisesti hän seisoi tuomarin ja tuomariharjoittelijoiden ihmeteltävänä ja koploteltavana eikä päästänyt möläystäkään koko aikana. Juoksukin onnistui loikkimatta ja poukkoilematta. Lopputulemana kunniapalkinto ja rotunsa paras pentu.



Mörkö (Viikkineva Vilkas x Ruunajoen Martta) PEK1 KP ROP-PENTU
tuomari: Auli Haapiainen-Liikanen


Ryhmäkehää odotellessa tutustuttiin agilityesteisiin. 

Onnistumiset ilahduttaa, siitä ei pääse mihinkään. Martan kehään vieminen on alkanut jännittää vietävästi, paine naarata ne sertit on kasvanut eksponentiaalisesti. Onnistuminen ja onnistuminen vieläpä molempien koirien kanssa sai kyllä tunteet pintaan ja mielen herkäksi. Vielä se yksi onnistuminen Martalle näyttelyrintamalla, kiitos...





tiistai 20. helmikuuta 2018

makikselle kettuykkönen


Vaikka vähän vastoinkäymisiäkin on ollut tässä kauden aikana, on koiralaumassamme kuitenkin valopilkku, jota Makikseksi kutsutaan. Neidillä on ikää vuosi ja seitsämän kuukautta ja nyt parin viime kuukauden aikana hän tuntuu todella hoksanneen, mitä häneltä odotetaan. Ajot ovat alkaneet sujua ja kettuja on juoksutettu siinä määrin, että pari koestarttiakin on takana.

Ensimmäisessä startissa tuloksena keaj-2. Reilu viikko huilia ja revanssi, josta tuloksena upea ykköstulos ja 93 pistettä! Hienoa Makis! Alku ei ollut kovin lupaava, sillä heti ensimmäinen haku päättyi louheen, mutta lisähaku tuotti jo tulosta ja kettu sai kyytiä niin että ajominuutit tulivat täyteen. Hakuminuuttien kerryttäminen olikin hieman haasteellista, kun toinenkin lisähaku johti hyvin pian railakkaan ajoon. Tarvittiin vielä kolmaskin lisähaku hakuminuuttien kerryttämiseksi. Se kuitenkin kannatti ja lopputulos puhunee puolestaan.

Ruunajoen Milla Makia (Karika Takko x Ruunajoen Martta) KEAJ-1 93 pistettä.




Kuva tammikuun lopulta, kun nuoret metsästäjänalut
pääsivät kuittaamaan ketun Makiksen ajosta Muuramäessä. 

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

vuosi pähkinänkuoressa



Luodaanpa vielä "pika"katsaus menneeseen vuoteen. Pitänee lähteä ruotimaan asiaa jonkinlaisella aikajanalla, muuten ei ehkä pysy kärryillä kaikesta itsekään. Oli ilonhetkiä ja onnistumisia, huolta, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, ilon ja eron kyyneleitä. Suomenajokoiria. Ja maailman paras tiimi näiden koirien ja harrastuksen ympärillä jakamassa tätä kaikkea. Kiitokset siis tässä kohtaa koirien omistajille.

Tammikuu

Martta haki kaksi ykköstä  (KEAJ-1 93 p. & KEAJ-1 86,75 p.) Kettukapinasta. Tulokset oikeuttivat Martalle Tähtivalion(-k) arvon. Tammikuussa tehtiin myös tyttöjen reissu naapurimaahan Viroon ja Taikasta sekä kasvatistamme Myrtistä tuli ensimmäiset ruunajokelaiset "maailmanmatkaajat". Kotiintuomisina molemmille sertit ja ropit, Taika sijoittui vielä ryhmäkehässä toiseksi. Harmillista, ettei sunnuntaina ollut aikaa jäädä ryhmiin asti.

Helmikuu

Kasvattimme Tiuku eli Kerttu edusti jäniksen ajokokeissa tuloksella AJOK-2 (64,88 p.) - hienoa! Tämä koira on varsinainen pupupuimuri. Meidän Taikakin käväisi ensimmäisessä ajokokeessaan kuun lopulla pistein 43,79  (AJOK-0), mutta varsinainen ajo ei oikein ottanut luonnistuakseen.

Kerttu


Tenho

Maaliskuu


Taikalle serti ja vsp (AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP) Kouvolan ryhmänäyttelystä ja pentuluokassa ensiesiintynyt Makis sai kunniapalkinnon ja oli rotunsa paras pentu (PEK1 KP ROP-pentu). Nuori neiti varsinkin yllätti reippaalla käytöksellään.

Saatiin myös kevätpentusia, sillä Kerttu synnytti yhdeksän pientä Ruunajoen- pentua (isä: Meripojan Maksi). Tätä kirjoittaessa Kanelille, Kelmille ja Keksille on kaadettu ajosta jänis, Viroon muuttaneelle Kielolle kettu, rusakkoja sekä supikoiria.  Myös muut pentueen koirat ovat jo ajaneet. Onnittelut siis omistajille on paikallaan, samoin Kertun omistajalle Matille urosvalinnasta.

Kanelin ensimmäinen jäniskaato 12/17.


Huhtikuu

Taikalle erinomainen ja luokkavoitto Imatralta, Martalle varaserti Hirvensalmelta sekä Simpeleeltä viimein ensimmäinen serti. Extrana palkittiin vielä rotunsa ja ryhmänsä parhaaksi sekä best in show kolmoseksi (KÄY ERI1 SA PN1 SERT ROP RYP1 BIS3). Kolme seuraavaa näyttelyä eivät tuoneet lisää sertejä, joten muotovalion arvo on vieläkin unelma...

Toukokuu

Karavaani kulki Sulkavalle, missä kasvattajaryhmämme palkittiin rodun parhaana ja koko näyttelyn toiseksi parhaaksi kasvattajaryhmäksi. Ryhmässä mukana urokset Riuska (NUO ERI1 SA Paras uros 4) ja Rytmi (NUO EH2) sekä nartut Taimi (AVO ERI2 SA) ja Martta (KÄY ERI3 SA). Ensimmäisessä näyttelyssään olivat myös nuorissa Rahka (NUO EH) ja junnusiskokset Makis (JUN ERI1) sekä Matami Mimmi (JUN EH2).



Taikalle luokkavoitto, varaserti ja paras narttu- luokan 3. sija (AVO ERI1 SA PN3 VASERT) Savitaipaleelta.

Kerimäellä puolestaan edustivat juuri kaksivuotiaiksi kääntyneet Riitu, Ruuti ja Rytmi sekä Martta. Avoin luokka oli nuorille koirille armoton, kolmikolle kaikille erittäin hyvä (EH), Riitulle luokkasijoitus (AVO EH4). Martalle käyttöluokasta pelkkä erinomainen (ERI) ja 2. sija. Kasvattajaryhmä kuitenkin saatiin ja sille kunniapalkinto.

Riitu


Kesäkuu

Taimille erinomainen ja luokkasijoitus (AVO ERI4 SA) Heinävedellä, jossa Martan näyttelykauden viimeinen päättyi jälleen kerran varasertiin ja paras narttu- kehän 3. sijaan (KÄY ERI1 SA PN3 VASERT).

Kettukilvan tukinäyttelyssä edusti uros Toivo, saaden erinomaisen ja ollen luokka kakkonen (AVO ERI2). Hienoa, että saatiin edes yksi koira edustamaan tänne!

Toivo

Taimille kolmas serti 
Heinäkuu

Taimi korjasi potin Mikkelissä ollen rotunsa paras ja sai kolmannen sertinsä (AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP)! Suuret onnittelut omistajille! Taimista ensimmäinen kolmen sertin ruunajokelainen! Sitten vaan kokeisiin.

Taika samaisessa näyttelyssä erittäin hyvä (AVO EH). Ihan ei tietty ollut se tulos, jota haettiin, mutta minkäs teet.

Muuten kuukausi menikin muissa hommissa - Martan pienokaiset syntyivät (isä: Viikkineva Vilkas). Neljä pulskaa poikaa! Pennuista tähän mennessä ajaneet Mörkö ja Myrsky.


Elokuu

Kerttu ja Ruska kauneuskisoissa Lappeenrannan Ylämaalla. Kertulle erinomainen ja käyttöluokan 2. sija (KÄY ERI2), Ruskalle erinomainen ja avoimen luokan 3. sija (AVO ERI3). Molemmat petrasivat aiempia tuloksiaan, hyvä tytöt.

Kolmen koiran porukalla kävästiin vielä Ristiinassa. Mukana kaksivuotiaat urokset Riuska ja Rytmi, jotka molemmat esiintyivät hienosti. Riuska oli paras uros- kehässä kolmas ja sai varasertin (AVO ERI2 SA PU3 VASERT) ja Rytmikin nappasi ensimmäisen erinomaisensa (AVO ERI). Tähän oli poikien mukava "päättää" näyttelykausi. Taikalle sileä ERI avoimesta luokasta.

Rytmi

Ruuti

20.8. koirat metsään - oikeisiin töihin. Missä sittemmin on rymytty kuka enempi, kuka vähempi. Koirille on kertynyt mukavasti niin kettu- kuin jänisajojakin ja saaliitakin on saatu molemmista.


Syyskuu

Myrtti metsäjälkikokeessa (MEJÄ) piirinmestaruustasolla!! Ihan huikee suoritus tältä parivaljakolta. Jäljestyksen sotki tällä kertaa harmillisesti jänis (Myrtti on kuitenkin loppuviimeeks ajava jäniskoira) ja loppusijoitus oli kuudes. Tällä tasolla erittäin hieno suoritus, siitä ei pääse mihinkään. Myrtille menneeltä mejä- kaudelta kaksi VOI- luokan ykköstä, molemmat 48/50 pisteellä eli yhtä ykköstä vailla jälkivalio - ja aika kovia pisteitä neiti tikuttaa. Onnittelut upeasta etenemisestä lajin parissa!

Myrtti


Lokakuu

Hetken päähänpistosta se sitten lähti ja lokakuussa auton nokka oli kohti Jyväskylän kv- näyttelyä. Jännitti pirukseen, mutta Makis oli ensimmäisessä tämän tason näyttelyssä upeasti paras narttu 2 (JUN ERI1 SA PN2 VASERT).

Kielo

Ryyni

Marraskuu

Ei kai marraskuuta ihan syyttä tituleerata harmaaksi ja masentavaksi? Suunnitelmat Martan osallistumisesta piirinkarsintoihin ja mahdollisesta pääsystä Kettukilpaan, kaatuivat haaveriin treenatessa. Kisat menivät, koira onneksi selvisi, vaikka käytännössä koko kausi meni vähän kököiksi.

Myös Taikalle ilmaantui metsäpäivänä tuuman mittainen vekki silmän yläpuolelle, mistä onneksi selvittiin kotikonstein.

Marraskuussa pyyhittiin myös eron kyyneliä, sillä Ruska muutti uuteen osoitteeseen. Neiti pääsi hyvään kotiin tähän lähelle, jossa se saa varmasti enempi huomiota ja treeniä osakseen kuin meillä isossa laumassa. Luopumispäätös tehtiin, kun sopiva koti sattui eteen. Jo aiemmin oli mietitty, että koe/jalostuskoiraa Ruskasta ei taitaisi tulla, harrastuskaveri metsälle kylläkin. Silti hameväen mielen vetää vähän haikeaksi.

Martta sentään sai kutsun edustustehtäviin ja edusti rotuaan Mikkelissä koko kansan peijaisissa, joka oli osa Suomi100- tapahtumia.


Matami Mimmi

Joulukuu

Varmasti vuoden viimeinen näyttelyreissu! Käväistiin Makiksen kanssa Helsingissä Pohjoismaiden Voittaja- näyttelyssä. Taso oli kova, kotiintuomisina erinomainen ja neljäs luokkasija (JUN ERI4). Eihän meidän koirat ole koskaan näin isoja näyttelyitä kiertäneet, joten ihan uutena kokemuksena tämä otettiin.

Tyyne

Vuosi saatiin pakettiin ja tuloksetkin jotenkin kirjoihin ja kansiin. On käännetty uusi vuosi ja uusi sivu. Koiria on treenattu ja koeteltu, mutta niistä toisella kertaa. Eletään jo sitä aikaa, kun kausi lähenee uhkaavasti päätöstään... (vaikka allekirjoittaneelle se tarkoittaa erään kauden alkua - näyttelykalenteria on luettu ahkeraan).




kuvat kasvattien omistajilta













lauantai 6. tammikuuta 2018

poika tuli taloon



Ruunajoen Mörkö 26.12.2017

Niin siinä tosiaan sitten kävi, että laumamme on saanut urosvahvistuksen. Martan ja Viikkineva Vilkkaan heinäkuisista pennuista meille jäi Mörkö. Hänelle tuntui käyvän vähän kuin emälleen aikanaan - kukaan ei halunnut häntä. Narttupennuille olisi ollut kovasti kysyntää, mutta mitenkäs neljä prinssiä prinsessoiksi muutat. Markkinointia saatettiin vähän laiminlyödä ja kolmen kuukauden iässä pieni herra näytteli sellaisia merkkejä itsestään, että takaraivoon alkoi hiipiä ajatus omasta pennusta.



Mörkö on alusta asti tutkinut ympäristöään reippaasti. Välillä suorastaan hirvitti metsässä, kun tutkapantaa ei vielä pienen miehen kaulaan saanut ja tämä epeli kulki omia polkujaan milloin mihinkin. Ensimmäisen jänisajon Mörkö sai hieman yli 3-kuisena. Kettuakin päästiin pöllyyttämään heti neljän kuukauden kantturoissa - ensimmäiseen ajoon vähän jelpattiin, toiseen löysi jäljen jo aivan itse. 

Toiveet ovat tietysti korkealla, jospa tästä kettukoira kuoriutuisi. Ja jos vielä ulkonäköäkin vähän siunaantuisi. Geenit pitäisi ainakin olla kohdillaan, mutta arpapeliähän tämä on, tuuria ja onneakin tarvitaan. Ääntä tästä kaverista ainakin lähtee, kun vaan saadaan kettu eteen, niin kyllä siinä metsä raikaa.




Ja eihän meille ikinä pitänyt uroskoiraa tulla! Eikä itselleni varsinkaan... Opetellaan nyt sitten elämää pojan kanssa, katsotaan mitä tulevaisuus tuo. Ja toivotaan, että Mörkö täyttää jollain tapaa ne saappaat, jotka hänelle on nimen myötä annettu. Mörkö- nimi nimittäin juontaa juurensa kaverini jo edesmenneeseen suurisydämiseen sekarotuiseen, joka valloitti kaikki hurmaavalla luonteellaan. Hän oli reilu ja rehti ja teki mitä pyydettiin kieroilematta. Hän oli myös koirani Nerin paras kaveri.



Mörkö 12 vkoa

Pikkupentuna tämä suomenajokoiranalku näytti toistuvasti aivan Mörköltä istuessaan pentuaitauksessa tai leikkiessään veljiensä kanssa, kasvojen ilme oli sama. Koska nimeen liittyy vahvat muistot, tuntui pennun kutsuminen Mörköksi alkuun hieman oudolta ja varsinkin nyt kun pennusta tulikin oma.  Tulevaisuudelle on kuitenkin jo tavoitteita asetettu, joten niitä kohti kuljetaan ja opetellaan elämän kiemuroita.

maria xx