sunnuntai 31. toukokuuta 2015


 
Siinä videonpätkää nuorisorykmentistä.  Pentulaatikossa liike lisääntyy.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Pötkylät syömässä

Hyvin näyttää maistuvan emon maito, paino nousee ja karva kiiltää. Emän hyvinvointi on kaiken perusta. Tulee hienoja pentuja :)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Tervetuloa uusi elämä!

Iltayhdeksältä se alkoi ja aamukuuteen loppui. 3 urosta ja loput natuja. Äippä ja lapset voivat hyvin.


Alempi uros ylempi narttu
Tämä on natu, komeet korvat :)

torstai 7. toukokuuta 2015

Uutisia hätähousuille

Siiri se pitää meitä hättäisiä vaan jännityksessä, tänään 63 vrk. Maha kasvaa ja kasvaa (ympärysmitta 88 cm), melkein jo maata viistää ja selkälihakset on lujilla. Kaksi yötä koira on ollut sisällä meitä pitämässä hereillä, tykkää nääs köpötellä ala- ja yläkerran väliä, on muka joku hätä. Ite olen lomalla muutaman päivän, että ei haittaa pienet yövalvomiset.
Köpöttelijä kuvassa

Riistakamerassa oli monta kuvaa jäniksestä, toivottavasti tekee pentuja ison kasan nii olis sitte harjotusvastustajia syksyllä. Ja kettujaki on kylällä näkyny, Martalle :).

perjantai 1. toukokuuta 2015

57 vrk



Äkkiäpä on tuo pari kuukautta vierähnänny, nyt Siiristä näkee jo sokea Reettakin, että tulee niitä. 63 vuorokautta tulee täyteen ensi viikon torstaina ja sinne on isyysvapaata varattu. Viimeeksi kantoaika oli 65 vrk. toisesta astutuksesta ja ensimmäisestä laskettuna pari kolme päivää pidempi.
Tarviis kait ruveta pennutuspetiä rakentelemaan pikkuhiljoo.
Nuorisoketjua on jo lenkitetty mopedilla puolenkymmentä lenkkiä, matkassa noin 60 km. Martallahan on näyttelyt Mikkelissä parin viikon päästä, paikat pitää olla timmissä kunnossa sitten..
Nyt pömpöttää jo selvästi