Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Ruunajoen Ruutista Suur-Savon piirinmestari 2021

 

Jänispuolen piirinmestaruudesta kisattiin 2. lokakuuta Heinävedellä. Ruunajoen näkövinkkelistä tulos oli oikein mieluisa, sillä piirinmestariksi tiensä selvitti Siirin poika Ruuti! Siiri itse kruunattiin Suur-Savon piirinmestariksi vuosina 2011 ja 2014 - nyt oli pojan vuoro.

Kotiintuomisina Ruutilla ja omistajillaan Antilla ja Veli-Matilla oli piirinmestaruuden lisäksi myös koiran ensimmäinen ykköstulos. Helpoimman kautta ei tähän tulokseen nytkään päässyt vaan ajo pyöri haasteellisesti turvesuolla. Mutta jos on koirakolla ollut huonoa tuuria koerintamalla, oli nyt kaikki palaset kohdillaan, mestaruus irtosi kilpailun ainoalla ykkösellä (76,50 pist.).

Lämpimät onnittelut Ruuti, Antti ja Veli-Matti!


kuva: Samuli Jalkanen


sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Ruunajoen Rahkasta käyttövalio



Eilen leivottiin kasvatistamme Rahkasta, kotoisammin Vipotiinasta, jänispuolen käyttövalio!

Viimeinen ykkönen ei tullut helpoimman kautta - koemaastossa nimittäin mm. ajauduttiin pikitielle, polskittiin joen yli ja sitten pitkäkorvat kipittivät enimmäkseen pitkin teitä. Onneksi koira ei kangistunut uimareissusta ja pystyi jatkamaan toiseen eräänkin.

Lopputulokseksi kirjattiin AJOK-1 tulos ja 85,79 pistettä.
Käyttövalionarvon lisäksi "kaupan päälle" Rantasalmen Kinkkuajojen voitto eli kinkku kotiin.

Tällä koiralla on taulu täynnä upeita tuloksia, mielenkiintoista nähdä mihin asti tuleva vielä sen vie. Itsenäisyyspäivänä Rahka starttasi Suur-Savon Ajokoiramiesten mestaruuskisassa ollen toinen. Suuret onnittelut omistajille ja isot kiitokset kasvattimme eteenpäin viemisestä! 

Rahkan elämää voit seurata myös Kirjalan kennelin sivuilla.


FI KVA Ruunajoen Rahka
FI KVA FI MVA SE KVA MA-18 Puistorinteen Late x FI KVA Ruunajoen Siiri 


kuva: Rahkan kotialbumista

torstai 14. marraskuuta 2019

martan tyttäret piirinkisoissa


Muru ja Masa

Suur-Savon kettupiirinmestaruutta ratkottiin jälleen eilen. Tänä vuonna kennelimme kasvatteja kisoissa olivat matami mimmi tuttavallisemmin muru omistaja Martti Venäläinen ja milla makia joka on jäänyt ruunajoelle. Keli oli melko erikoinen yöllä oli tullut märkää lunta muutama sentti, sade muuttui aamulla vedeksi mitä tulikin sitten aika reilusti.
Makian yöjälki oli pitkä ja meni paljon teitä pitkin ja järven jäälle osittain sulan reunoja niinpä kettu jäi löytymättä mutta koira sentään saatii ehjänä kotiin.
Murulla sen sijaan meni homma putkeen 91,50 pistettä ja piirinmestaruuskisan kakkossija! Idän lohko on reilun viikon päästä, toivotaan tuuria sinnekkin.
Linkki tuloksiin.


Makian työstämä yöjälki tiellä


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

martta ja muru piirinkisoissa





Äiti ja tytär tänään Suur-Savon Ajokoiramiesten kettupuolen piirinmestaruuskisoissa toinen ja neljäs upeilla ykkösillä! Martalle paikka Lohkoon, Muru jäi harmillisesti parilla pisteellä ulkopuolelle.. Hieno ja historiallinen päivä silti - kaksi ruunajokelaista piirintasolla ja vielä aivan kärkikahinoissa.

Ruunajoen Martta (Tivakan Apollo x Ruunajoen Siiri) KEAJ-1 91,90 pistettä
Ruunajoen Matami Mimmi "Muru" , (Karika Takko) KEAJ-1 84,75 pistettä

Onnittelut Murun omistajalle Martille, upea nuori koira! 👏👏


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

vuosi pähkinänkuoressa



Luodaanpa vielä "pika"katsaus menneeseen vuoteen. Pitänee lähteä ruotimaan asiaa jonkinlaisella aikajanalla, muuten ei ehkä pysy kärryillä kaikesta itsekään. Oli ilonhetkiä ja onnistumisia, huolta, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, ilon ja eron kyyneleitä. Suomenajokoiria. Ja maailman paras tiimi näiden koirien ja harrastuksen ympärillä jakamassa tätä kaikkea. Kiitokset siis tässä kohtaa koirien omistajille.

Tammikuu

Martta haki kaksi ykköstä  (KEAJ-1 93 p. & KEAJ-1 86,75 p.) Kettukapinasta. Tulokset oikeuttivat Martalle Tähtivalion(-k) arvon. Tammikuussa tehtiin myös tyttöjen reissu naapurimaahan Viroon ja Taikasta sekä kasvatistamme Myrtistä tuli ensimmäiset ruunajokelaiset "maailmanmatkaajat". Kotiintuomisina molemmille sertit ja ropit, Taika sijoittui vielä ryhmäkehässä toiseksi. Harmillista, ettei sunnuntaina ollut aikaa jäädä ryhmiin asti.

Helmikuu

Kasvattimme Tiuku eli Kerttu edusti jäniksen ajokokeissa tuloksella AJOK-2 (64,88 p.) - hienoa! Tämä koira on varsinainen pupupuimuri. Meidän Taikakin käväisi ensimmäisessä ajokokeessaan kuun lopulla pistein 43,79  (AJOK-0), mutta varsinainen ajo ei oikein ottanut luonnistuakseen.

Kerttu


Tenho

Maaliskuu


Taikalle serti ja vsp (AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP) Kouvolan ryhmänäyttelystä ja pentuluokassa ensiesiintynyt Makis sai kunniapalkinnon ja oli rotunsa paras pentu (PEK1 KP ROP-pentu). Nuori neiti varsinkin yllätti reippaalla käytöksellään.

Saatiin myös kevätpentusia, sillä Kerttu synnytti yhdeksän pientä Ruunajoen- pentua (isä: Meripojan Maksi). Tätä kirjoittaessa Kanelille, Kelmille ja Keksille on kaadettu ajosta jänis, Viroon muuttaneelle Kielolle kettu, rusakkoja sekä supikoiria.  Myös muut pentueen koirat ovat jo ajaneet. Onnittelut siis omistajille on paikallaan, samoin Kertun omistajalle Matille urosvalinnasta.

Kanelin ensimmäinen jäniskaato 12/17.


Huhtikuu

Taikalle erinomainen ja luokkavoitto Imatralta, Martalle varaserti Hirvensalmelta sekä Simpeleeltä viimein ensimmäinen serti. Extrana palkittiin vielä rotunsa ja ryhmänsä parhaaksi sekä best in show kolmoseksi (KÄY ERI1 SA PN1 SERT ROP RYP1 BIS3). Kolme seuraavaa näyttelyä eivät tuoneet lisää sertejä, joten muotovalion arvo on vieläkin unelma...

Toukokuu

Karavaani kulki Sulkavalle, missä kasvattajaryhmämme palkittiin rodun parhaana ja koko näyttelyn toiseksi parhaaksi kasvattajaryhmäksi. Ryhmässä mukana urokset Riuska (NUO ERI1 SA Paras uros 4) ja Rytmi (NUO EH2) sekä nartut Taimi (AVO ERI2 SA) ja Martta (KÄY ERI3 SA). Ensimmäisessä näyttelyssään olivat myös nuorissa Rahka (NUO EH) ja junnusiskokset Makis (JUN ERI1) sekä Matami Mimmi (JUN EH2).



Taikalle luokkavoitto, varaserti ja paras narttu- luokan 3. sija (AVO ERI1 SA PN3 VASERT) Savitaipaleelta.

Kerimäellä puolestaan edustivat juuri kaksivuotiaiksi kääntyneet Riitu, Ruuti ja Rytmi sekä Martta. Avoin luokka oli nuorille koirille armoton, kolmikolle kaikille erittäin hyvä (EH), Riitulle luokkasijoitus (AVO EH4). Martalle käyttöluokasta pelkkä erinomainen (ERI) ja 2. sija. Kasvattajaryhmä kuitenkin saatiin ja sille kunniapalkinto.

Riitu


Kesäkuu

Taimille erinomainen ja luokkasijoitus (AVO ERI4 SA) Heinävedellä, jossa Martan näyttelykauden viimeinen päättyi jälleen kerran varasertiin ja paras narttu- kehän 3. sijaan (KÄY ERI1 SA PN3 VASERT).

Kettukilvan tukinäyttelyssä edusti uros Toivo, saaden erinomaisen ja ollen luokka kakkonen (AVO ERI2). Hienoa, että saatiin edes yksi koira edustamaan tänne!

Toivo

Taimille kolmas serti 
Heinäkuu

Taimi korjasi potin Mikkelissä ollen rotunsa paras ja sai kolmannen sertinsä (AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP)! Suuret onnittelut omistajille! Taimista ensimmäinen kolmen sertin ruunajokelainen! Sitten vaan kokeisiin.

Taika samaisessa näyttelyssä erittäin hyvä (AVO EH). Ihan ei tietty ollut se tulos, jota haettiin, mutta minkäs teet.

Muuten kuukausi menikin muissa hommissa - Martan pienokaiset syntyivät (isä: Viikkineva Vilkas). Neljä pulskaa poikaa! Pennuista tähän mennessä ajaneet Mörkö ja Myrsky.


Elokuu

Kerttu ja Ruska kauneuskisoissa Lappeenrannan Ylämaalla. Kertulle erinomainen ja käyttöluokan 2. sija (KÄY ERI2), Ruskalle erinomainen ja avoimen luokan 3. sija (AVO ERI3). Molemmat petrasivat aiempia tuloksiaan, hyvä tytöt.

Kolmen koiran porukalla kävästiin vielä Ristiinassa. Mukana kaksivuotiaat urokset Riuska ja Rytmi, jotka molemmat esiintyivät hienosti. Riuska oli paras uros- kehässä kolmas ja sai varasertin (AVO ERI2 SA PU3 VASERT) ja Rytmikin nappasi ensimmäisen erinomaisensa (AVO ERI). Tähän oli poikien mukava "päättää" näyttelykausi. Taikalle sileä ERI avoimesta luokasta.

Rytmi

Ruuti

20.8. koirat metsään - oikeisiin töihin. Missä sittemmin on rymytty kuka enempi, kuka vähempi. Koirille on kertynyt mukavasti niin kettu- kuin jänisajojakin ja saaliitakin on saatu molemmista.


Syyskuu

Myrtti metsäjälkikokeessa (MEJÄ) piirinmestaruustasolla!! Ihan huikee suoritus tältä parivaljakolta. Jäljestyksen sotki tällä kertaa harmillisesti jänis (Myrtti on kuitenkin loppuviimeeks ajava jäniskoira) ja loppusijoitus oli kuudes. Tällä tasolla erittäin hieno suoritus, siitä ei pääse mihinkään. Myrtille menneeltä mejä- kaudelta kaksi VOI- luokan ykköstä, molemmat 48/50 pisteellä eli yhtä ykköstä vailla jälkivalio - ja aika kovia pisteitä neiti tikuttaa. Onnittelut upeasta etenemisestä lajin parissa!

Myrtti


Lokakuu

Hetken päähänpistosta se sitten lähti ja lokakuussa auton nokka oli kohti Jyväskylän kv- näyttelyä. Jännitti pirukseen, mutta Makis oli ensimmäisessä tämän tason näyttelyssä upeasti paras narttu 2 (JUN ERI1 SA PN2 VASERT).

Kielo

Ryyni

Marraskuu

Ei kai marraskuuta ihan syyttä tituleerata harmaaksi ja masentavaksi? Suunnitelmat Martan osallistumisesta piirinkarsintoihin ja mahdollisesta pääsystä Kettukilpaan, kaatuivat haaveriin treenatessa. Kisat menivät, koira onneksi selvisi, vaikka käytännössä koko kausi meni vähän kököiksi.

Myös Taikalle ilmaantui metsäpäivänä tuuman mittainen vekki silmän yläpuolelle, mistä onneksi selvittiin kotikonstein.

Marraskuussa pyyhittiin myös eron kyyneliä, sillä Ruska muutti uuteen osoitteeseen. Neiti pääsi hyvään kotiin tähän lähelle, jossa se saa varmasti enempi huomiota ja treeniä osakseen kuin meillä isossa laumassa. Luopumispäätös tehtiin, kun sopiva koti sattui eteen. Jo aiemmin oli mietitty, että koe/jalostuskoiraa Ruskasta ei taitaisi tulla, harrastuskaveri metsälle kylläkin. Silti hameväen mielen vetää vähän haikeaksi.

Martta sentään sai kutsun edustustehtäviin ja edusti rotuaan Mikkelissä koko kansan peijaisissa, joka oli osa Suomi100- tapahtumia.


Matami Mimmi

Joulukuu

Varmasti vuoden viimeinen näyttelyreissu! Käväistiin Makiksen kanssa Helsingissä Pohjoismaiden Voittaja- näyttelyssä. Taso oli kova, kotiintuomisina erinomainen ja neljäs luokkasija (JUN ERI4). Eihän meidän koirat ole koskaan näin isoja näyttelyitä kiertäneet, joten ihan uutena kokemuksena tämä otettiin.

Tyyne

Vuosi saatiin pakettiin ja tuloksetkin jotenkin kirjoihin ja kansiin. On käännetty uusi vuosi ja uusi sivu. Koiria on treenattu ja koeteltu, mutta niistä toisella kertaa. Eletään jo sitä aikaa, kun kausi lähenee uhkaavasti päätöstään... (vaikka allekirjoittaneelle se tarkoittaa erään kauden alkua - näyttelykalenteria on luettu ahkeraan).




kuvat kasvattien omistajilta













sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kertun pennut - 3 viikkoa


Jos minulla olisi kaikki maailman aika, katselisin vain koiranpentuja.

Kirjoitin noin oman blogini puolelle ja kirjoitan sen tähänkin. Päivät kuluisivat leppoisasti pentulaatikon vieressä kylkeä käännellen pentujen tahtiin. Sitten syötäisiin, välillä nahisteltaisiin sisarusten kanssa ja kurkistettaisiin pentulaatikon ulkopuoliseen maailmaan.

Eilen vierailtiin Kertun kotona rotinoilla pentuja ja Kerttuakin paijaamassa. Pentulaatikosta meitä katseli tasalaatuinen katras uteliaita ajokoiranalkuja sekä silminnähden lapsukaisistaan ylpeä Kerttu. 



Pieniin suihin on alkanut ilmaantumaan hampaita ja nenät ovat jo lähes mustia. Kovasti laatikossa myös taaperellaan ja ilmaistaan äänekkäästi, jos jokin asia ei miellytä. Kertulla on kuitenkin maitoa riittänyt ja vielä hermojakin imettämiseen, joten masut pullollaan olevista pienokaisista kuului nyt lähinnä tyytyväisiä ynähdyksiä. Perheen mäyräkoira sen sijaan huokaili hieman kateellisena koiraportin takana - hän kun olisi kovin innokas hoitotäti lapsukaisille.

Eipä mene kuin hujaus ja hoitotädillä tulee tukalat paikat, kun nämä yhdeksän pistävät ranttaliksi koiranpennun innolla ja uteliaisuudella.

- maria

ps. yhteystiedot ja pentuinfo kuvan alla. ;)



Vielä muutama pentu vapaana
Pennut myydään perheenjäseniksi metsästäviin koteihin.
Luovutus 13.5. alkaen, kun pennut 8-viikon ikäsiä. Hinta 600 € 
Tiedusteluja ja pentuvarauksia otetaan vastaan numerossa 0406618995 / Matti

Edelliset jutut ja kuvat Kertun pennuista:
Kertun pennut
Pentuja tuloillaan


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kertun pennut


Kertulle (Ruunajoen Tiuku FI38768/13) syntyi 19.3.2017 yhdeksän pikkuista.
Pentulaatikossa huimaa vauhtia kasvaa 4 urosta ja 5 narttua. 
Isänä pennuilla Meripojan Maksi FI37852/13.




Kerttu pentuineen asustaa omistajaperheensä luona Joutsenossa, missä pennut kasvavat lapsiin ja koiriin tottuen. Pennut myydään luonnollisesti sirutettuna, madotettuna, rekisteröityinä ja eläinlääkärin tarkastamina. Kasteessa pennut saavat Ruunajoen- kennelnimen.

Molemmat vanhemmat polveutuvat menestyneistä käyttökoirasuvuista ja ovat itsekin aloitelleet koeuraansa (Kerttu AJOK-2, Maksi AJOK-1). Molemmat ovat myös olleet varhaiskypsiä.

Pennut myydään perheenjäseniksi metsästäviin koteihin.
Luovutus 13.5. alkaen, kun pennut 8-viikon ikäsiä. Hinta 600 € 
Tiedusteluja ja pentuvarauksia otetaan vastaan numerossa 0406618995 / Matti


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pentuja tuloillaan


Ruunajoen koirat lisääntyy - pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 11 eli ihan pian!
Tiedusteluja ja pentuvarauksia otetaan vastaan numerossa 0406618995 / Matti

FI38768/13 Ruunajoen Tiuku (Kerttu) 💗  FI37852/13 Meripojan Maksi





Vanhemmat varhaiskypsiä ajureita, jotka polveutuvat kovista, menestyneistä käyttökoirasuvuista. Pennut perheenjäseniksi metsästäviin koteihin.

kuvat Kertun ja Maksin omistajilta

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Taika & co 1-vuotta

Meillä näitä synttäreitä nyt riittää. Tänään on Taikan ensimmäinen syntymäpäivä! :) Taika ja sen kuusi sisarusta olivat Siirin toinen pentue. Päivän valon vuosi sitten näki neljä tyttöä ja kolme poikapentua. Synnytys sujui hienosti A-kätilön avustamana ja pentue oli oikein hieno ja tasalaatuinen, potria vaaveja joka iikka. :)

Pentue päätettiin nimetä t-kirjaimella. Taikasta on vuodessa kasvanut oikein kaunis nuori neiti, vaikka aika kakarahan se toki vielä on. Hassuttelija ja sellainen pirskahteleva tyyppi. Jänistäkin ehti heti ensimmäisellä kaudella pariin otteeseen ajella eli toiveissa on kelpo jänisajuri. Myös Taikan sisarukset ennättivät kaikki tositoimiin. Hienoa!



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Martta & co 2-vuotta

Heipparallaa! Pari vuotta sitten näihin aikoihin jännitin melkolailla. Siirin maha oli valtava ja h-hetki käsillä. Oli Siirin ensimmäisen pentueen laskettuaika ja minulla työpäivä edessä, Arilla oli "isyysloma". Koska samana päivänä oli ja on myös äitini syntymäpäivä, olin sopinut lähteväni sen kunniaksi vielä paikallisraveihin töiden jälkeen, vaikka silläkin uhalla etten näkisi pentujen syntymää.

Loppujen lopuksi ennätin hyvin kotiin ja ehdittiin käydä saunassakin ennen kuin alkoi tapahtua. Myöhemmin Ropiniksi nimetty urospentu syntyi koiratarhaan, jonne Siiri väenvängällä Arin veti. Loput kahdeksan vaavia saivat syntyä sisällä niille valmisteltuun pentulaatikkoon. Yhdeksää pentua synnytettiin kahden kätilön voimin kahdessa vuorossa. Alkupäästä apurina toimin minä (taisi olla silloinkin jalkapallon mm-kisat käynnissä...), loppupäästä vaihdetiin vuoroja. Meille lopulta jäänyt Martta syntyi käytännössä samaan aikaan siskonsa Helinän kanssa, puolituntia ensimmäisenä syntyneen urospennun jälkeen. Muiden pentujen kohdalla välit olivat puolestatunnista pidempään. 

Koko ruljanssi sujui hienosti ja yhdeksän uutta ajokoiran alkua oli syntynyt viidessä ja puolessa tunnissa!




Lämpimät onnittelut kaikille päivänsankareille!

Toivoo M ja Ruunajoen kennel

PS. Kuvien näkyvyyden kanssa on ollut jotain häikkää, pahoittelut siitä.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puumalan ryhmänäyttely 24.5.14

Moikka pitkästä, pitkästä aikaa! Ajokauden loputtua, on bloginkin päivittely jäänyt ihan olemattomiin. Koitetaanpa parannella vähän tapojamme... Koirat voivat hyvin, vaikka varsinkin nuoremmilla tuntuu aika käyvän välillä pitkäksi. 

Eilen Ruunajoen- koiria nähtiin Puumalan ryhmänäyttelyssä kolmin kappalein. Kasvattajana se on aina ilo, kun kasvatteja viitsitään käyttää näytillä. (Tähän tietysti on nyt sitten monta eri näkemystä, mutta näin naisihmisenä arvostan kyllä, vaikken itsekään mikään näyttelykonkari ole.) Omista koirista meillä edusti Martta, joka kyllä ylitti odotukset täysin. Läksin varovaisen toiveikkaana "jos nyt EH saataisiin, jos ei, niin H:kin on hyvä". Toisin sanoen, odotukset eivät olleet kovin korkealla, pessimisti ei pety ja niin edelleen.

Martan tulos oli kuitenkin AVO ERI AVK 2!! 




Arvostelu:
Tasapainoisesti rakentunut feminiinen, linjakas narttu. Koon alarajoilla. Hyvät pään linjat, hyvin kulmautunut. Hyvä turkin laatu ja väritys. Luonne 1.

Martta mitattiin 52 senttiseksi, vaikka tuomari hieman itsekin epäili tuloksen todenmukaisuutta... Pieni koko maksoi tällä kertaa sen ykkösen ja SA:n. Katsomoon oli kuulunut tuomarin pohdinta asiasta. Noh, ei me tästä masennuta ollenkaan. Martta käyttäytyi asiallisesti, ei aristellut tuomaria ja oli kaikinpuolin hieno - en voi olla pettynyt. :) Ehkä seuraavalla kerralla teen pari juttua toisin, josko niitä lisäsenttejäkin saisi?






Kasvateista kehässä nähtiin Martan veli Ropin nuorten luokassa ja viime kesäinen Taimi junnuissa. Näyttely oli ensimmäinen molemmille ja tuloksena: Taimi JUN EH JUK 1, Ropin NUO H. Varsinkin Taimista tuomari tykkäsi ja ennustelikin siitä kaunista koiraa kunhan kehittyy valmiiksi asti. Hyvä meidän joukkue, tästä on hyvä jatkaa!

Seuraava näyttely lienee sitten Juva heinäkuussa? Päätöksiä ei vielä ole tehty, mutta kesäaikaan niissä käydään, jos käydään. Ja lyhyt matkakin olisi. Debytoiko siellä Taika? Lähteekö Martta serti-jahtiin? Vai kenties Neri veteraaniluokkaan? Vai koko lauma? Mitä asiaan sanoo A? Se ei varmaan kohta lähde enää mukaan, jos tuota koko revohkaa meinaan mukaan ottaa... Niin ja vielähän olisi Siiri ja Rillakin... :D

Terkuin, M

Ps. Oli muuten jommosen hikinen päivä, alla Martan viilentymistyyli.

(kuvat: Sanna P.)