sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Sivistyskoulutusta

Vaimoni M kouluttaa pentuja yhteiskuntakelpoisiksi. Nyt osataan jo istua :)jopa käskystä, joskus ilmankin. En vaan tiedä onko kovin tarpeellinen taito ajokoiralle, no onhan armeijassakin sulkeiset..

Tenho vasemmalla, Taika oikealla

Mehtäpäivä

22.09.2013
Siirin ja Rillan treeni/virkistyspäivä.
 Rilla hakuun pihalta joskus 7 aikaan, tutut tarkastuslenkit louhoilla, ei mitään mielenkiintoista. Ajo lähti 8 maissa parin kilometrin päästä, ajettava mikä sitten ikinä olikaan, pyöri melko pientä lenkkiä noin 2 tuntia. Ajo kulki 12 vuotiaalta kuin parhaina päivinä. En saanut Rillaa kytkettyä vaan Hän siirtyi toiselle alueelle ja ajo lähti puolenpäivän aikoihin, ajo loppui aukon reunaan jossa oli iso kanttura kasa. Rilla oli painunut ajettavan perässä syvälle isoa kantokasaa, haukku kuului mutta vaimeasti. Soittelin tutulle vpk:laiselle, että mikä olis viisainta jos koira ei tule/pääse pihalle -neuvoi soittamaan 112:seen.
Kävin välillä syömässä kokkailemaani jänistä, nam (oli se parempi puolisko vähän apuna). Palatessani takaisin kantokasalle huomasin, että Rilla oli tullutkin alta pois ja pyöri kasan ympärillä etsien uutta ja parempaa reittiä otuksen luo, nappasin koiran kyytiin ja kotia päin!

 





Siiri hakemaan 7.16, haku kesti 50 minuuttii, ajettava oli normikokonen jänis. Ajo kulki tosi nätisti vaikka pupu käytti teitä paljon, lopulta ajo kulkeutui vilkkaalle asfalttitielle josta sain Siirin kytketyksi 9.40. Ajoa noin 90 minuuttia, ääntä tuli vielä asfaltillakin joten taitaa nokka pelata :) Uusi haku ei enää johtanut ajoon.

Jänishän se siinä
Martta ajoi kettua eilen illalla noin tunnin pätkän, loppuhukka louheen, mistä noudin koiran. Ilmeisesti kettu antoi ajaa läheltä koska ääntä tuli kuin saunan katolta, tiheys 100 kahtapuolta.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tutustumista jäneksen tuoksuun :)

Siirin treenipäivä 18.9.-13
Irtilasku 7.50, aamuöinen sade oli huuhtonut yöjäljen, Siiri rengasti laajenevasti ja tarttui noin tunnin haun jälkeen suon reunaan josta ajo hetken kuluttua lähti. Jänis eka lenkillä näytille, suuri metsäjänis, ajo jatkui melko sujuvasti noin tunnin verran teitä käyttäen, jonka jälkeen ammuin jäniksen. Siiri pyörähti noin 50 metrin päässä muttei tullut kaadolle. Kymmenisen minuuttia ja uusi ajo päällä, nyt ajettavana pienempi jänö. Annoin Siirin ajaa 2 tuntia täyteen, jonka jälkeen lähdimme kotiapäin. Ajoa kahteen tuntiin 95 min.


Kotona näytin saalista pennuille- karvat pystyyn ja karkuun.. Hetken tutustumisen jälkeen Tyyne jo nappasi pupusta kiinni. Annoin nahkan ja pikkasen lihaa pennuille mikä tuntui olevan ihan kiva juttu.

Marttaa ja Rillaa kiinnostaa. Molemmat kunnostautuivat eilen supi-hommissa


Tyyne nahkan kimpussa



Taika samoissa puuhissa, mutta missä Tenho??






sunnuntai 8. syyskuuta 2013

TYYNE, MOI!

Tyyne, tässä moi! Tulin vaan moikkaamaan ja toivottamaan ihanaista sunnuntaipäivää lukijoille! Onkos vähän isommat koirat jo päässeet tositoimiin?

Terkuin, Tyyne ( 11 vkoa )