keskiviikko 27. helmikuuta 2019

kesäloma alkakoon - pentusuunnitelmia

Nyt se on luovutettava - hanki ei enää tänään kantanut ja huomenna on kauden viimeinen päivä - sunnuntai jäi koirien viimeiseksi metsäpäiväksi tällä erää. Kesäloma alkakoon.

Kauteen mahtui taas monenmoista tapahtumaa onnistumisista epäonneen eikä loukkaantumisiltakaan vältytty. Yksikään päivä ei ole toisensa kopio eikä paraskaan koira ole tasaisesti puksuttava kone, mutta siinä kai homman juju vähän onkin. Koirat ovat kuitenkin kunnossa ja ensi kaudella jatketaan!

Tässä taustalla on pikkuhiljaa naputeltu koirien kuulumisia, viime kesän näyttelykertomuksia ym. ja niitä putkahtelee tässä lähitulevaisuudessa - pysy siis kuulolla. Myös kasvattien oma sivu on kasauksen alla. Silläkin rintamalla on alkanut tulla tulosta, joten on vähintäänkin kohtuullista kirjata paremmin ylös myös niitä.

PENTUJA on alustavasti suunniteltu tälle kesälle Martalle sekä Taikalle. Juoksuja molemmille odotetaan maalis-huhtikuussa, joten varauksia ja yhteydenottoja otetaan mieluusti jo edellisten jatkoksi. Martan sulhasta pohditaan vielä, mutta petoverisestä uroksesta on tietenkin kyse. Taikan urosvalinta on tehty ja Taika matkaa Hila-Ajon Nallen luo kun aika on oikea. Ota ihmeessä yhteyttä, mikäli oma pentu on harkinnassa ja haet pentua metsästyskäyttöön!

Martta tässä aloittelee kesälomaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti