Toukokuun viimesenä aamuna meidän lauma kasvoi neljällä väliaikaisjäsenellä.
Makian pennut syntyivät aurinkoiseen aamuun. Pienokaiset olivat lähes 600 grammaisia mötiköitä, joten kovan ponnistuksen sai Makis tehä ennen kuin koko joukkue oli maailmassa.
Harmiksi katraan suurin ja pienin pentu menetettiin, mutta jälelle jääneet kolme kollia ja ronskin kokonen emäntä ovat sitäkin tormakampia. Myös Makia voi hyvin, joten kaikki on hyvin.
Nyt kun pennut on jo lähes viikon ikäisiä, on painoa niille kertynyt lähes kilon verran. Makia on hoitanut niitä kuin parhaimpia aarteita ja tavallaanhan ne pieniä aarteita ovatkin. Hyvä emo, vaikka ensikertalainen onkin. Myös läheiset on sallittu pentuja katsomaan.
Nyt sitä riittää taas ihmettä huushollissa seuraavat seittämän viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti